Miina lähti, höpisten mennessään hra Kenosen viimeisiä sanoja, ettei unohtaisi niitä matkalla, ja hra Kenonen juoksi vinnille noutamaan vanhan kaksipiippuisen haulikkonsa, jonka vasen piippu oli halki ja oikea hana poikki, ja sanoi, että kansan vapaus on vaarassa ja että on ryhdyttävä kiireesti rakentamaan katusulkuja, jotka ovat jokaisen hyvinjärjestetyn vallankumouksen ensimmäinen ehto.
Samalla alkoi hän huutaa Miinaa ja ilmoitti epäilevänsä mainitun henkilön lähteneen hakemaan punaista vaatetta Punaisen meren takaa, ja kun Miina palasi, tuoden kangasta, niin kysyi hra Kenonen, eikö kaupungissa tosiaankaan ole sen punaisempaa vaatetta, ollen sitä mieltä, että hänen omassa nenässään oli enemmän punaväriä.
Reväistyään itselleen puolen metrin pituisen suikaleen, josta solmi punaisen nauharuusukkeen rintaansa, sitoi hra Kenonen punaisen vaatteen lipuksi kävelykeppinä päähän, heitti pyssyn olalleen ja marssi päättäväisesti ulos puolustamaan äskensyntynyttä tasavaltaa. "Ukko läksi tekemään ihmeitä", ilmoittivat Kenosen pojat talonmies Pikkaraiselle ja juoksivat isänsä perässä.
Kadulla herätti hra Kenonen oitis huomiota, ja häneen liittyi, paitsi hänen omia poikiaan, ainakin kaksikymmentä muuta poikaa, joilla ei sillä haavaa sattunut olemaan muuta tekemistä ja jotka vihelsivät sormiinsa, hihkuivat ja hurrasivat.
Tämän johdosta marssi hra Kenosen joukkoa vastaan asestettu patrulli, joka pysäytti sen, epäillen sitä vastavallankumouksellisista hankkeista.
— Haroosii tavaarists! huusi hra Kenonen, heilutti hattuaan ja hurrasi, mutta patrulli asetti hra Kenosen keskelleen ja marssi hänen kanssaan kasarmiin, jolloin hra Kenosen otsalle kohosi kylmä hiki ja hän kysyi, oliko aikomus asettaa hänet sotaoikeuteen, vai viedäänkö hänet suoraan ammuttavaksi, saamatta kuitenkaan vastausta.
Kasarmissa riisuttiin hra Kenonen aseista, mikä tapahtui siten, että hänen olaitaan otettiin haulikko, jonka toinen piippu oli halki ja toinen hana poikki, ja hänen liivintaskustaan kääntöpääveitsi, jossa oli hämmästyttävän pieni terä ja hämmästyttävän suuri korkkiruuvi. Sitten toimeenpantiin kuulustelu, missä hra Kenonen laajasti selitti, että oli tapahtunut suuri väärinkäsitys, ja ilmoitti nuoruudestaan saakka kannattaneensa vallankumouksellisia aatteita, mainiten joutuneensa siitä syystä vanhan hallitusjärjestelmän vihoihin, mikä vihamielisyys oli muun muassa ilmennyt hänen luonaan toimeenpannussa väkivaltaisessa kotitarkastuksessa.
Kun ei toimitetussa tutkinnossa ilmennyt mitään raskauttavaa hra Kenosta vastaan, päästettiin hänet vapaaksi, kuitenkin aseettomana, sekä kehoitettiin häntä noudattamaan hillittyä ja maltillista esiintymistä ja karttamaan tietämättömien kansankerrosten yllyttämistä ajattelemattomiin ja harkitsemattomiin tekoihin, koska vanha hallitusjärjestelmä ei vielä ollut lopullisesti muserrettu ja kaupungissa oli paljon provokaattoreita, jotka koettivat saada aikaan sekasortoa ja anarkiaa.
Hra Kenonen päästi helpotuksen huokauksen, lupasi pyytämättä tehdä voitavansa anarkistien ja provokaattoreiden paljastamiseksi, kumarsi syvään ja poistui nopeasti. Päästyään seuraavaan kadunkulmaan hän lähti juoksemaan, juosten yhtä kyytiä kotiinsa asti. Siellä ilmoitti hän taanneensa vallankumoukselliselle järjestölle ja tasavallan hallitukselle rauhan säilymisen siinä kaupunginosassa, missä hän asui, josta syystä hra Kenonen kielsi kenenkään poistumasta talosta ja oli vähällä saada talonmiehen pakoitetuksi lukitsemaan portit keskellä kirkasta aamupäivää.
Hra Kenonen asettui ikkunan ääreen pitämään silmällä, mitä kadulla tapahtui, ja jos hän huomasi epäilyttävännäköisen miehen kulkevan pitkin katua, alkoi hän huutaa: "Ottakaa kiinni provokaattori!" ja jos hän näki epäilyttävännäköisen naisen, huusi hän: "Ottakaa kiinni provokaattorska!" Epäilty lähti silloin pelästyneenä juoksemaan pakoon, ja lopuksi oli koko katu hra Kenosen asunnon läheisyydessä aivan tyhjä, koska hra Kenonen epäili jokaista tuntematonta ja useimpia tuntemiaankin henkilöitä provokaattoreiksi.