— Niin, vastasi palvelijatar. — Se hana onkin kunnossa. Se on kylmävesihana.
— Mitä! sanoi hra Kenonen ja pisti varovaisesti sormensa vesisuihkuun.
Totta oli. Vesi oli aivan kylmää.
Hra Kenonen painoi kämmenensä vesipannun kylkeen, mutta veti sen samassa ärjähtäen takaisin. Pannun kylki oli tulikuuma.
— Kuumavesihana on siellä toisella puolen, neuvoi palvelijatar.
Hra Kenonen väänsi nyt sitä hanaa, hän väänsi sen auki ja tempoi sitä sitten kaikkiin suuntiin, mutta turhaan. Ei tippaakaan tirahtanut.
— Ulos! huusi hra Kenonen. Pannu räjähtää!
Molemmat syöksyivät ylinniskoin ulos eteiseen, hra Kenonen huusi kokoon perheensä, sanoi, että vesipannu on tukkeutunut, ja kun se on jo tulikuuma, niin räjähtää se tuossa tuokiossa. Sitten tunki hra Kenonen perheensä rappukäytävään ja sieltä alas portille, minkä jälkeen kaikki jäivät pelosta kalpeina odottamaan räjähdystä.
Pelästyneitä naapureita, jotka olivat kuulleet, että Kenosen perheessä odotetaan räjähdystä, kokoontui portille kuulemaan hra Kenosen selostusta asiasta. Hra Kenonen sanoi, että jollei hän ajoissa olisi huomannut vaaraa, niin olisi koko perhe sortunut raunioihin.
Joku ehdotti, että mentäisiin soittamaan poliisikamariin, ja joku toinen esitti, että hälyytettäisiin palokunta paikalle. Kenosen naapuri Hyrylä kysyi, oliko hra Kenonen ehtinyt sammuttaa tulen pannun alta. Hra Kenonen sanoi, ettei hän ollut ehtinyt sitä tehdä, ja jätti sanomatta, ettei hän ollut muistanutkaan koko toimenpidettä.