Eräänä päivänä ilmoitti rva Kenonen, että kylpyhuoneen kuumavesipannu on epäkunnossa.
Hra Kenonen laski ensin sikarin hampaistaan tuhkakuppiin, voidakseen esteettömämmin esiintuoda ajatuksensa, ja sanoi sitten haluavansa tietää, mikä tässä talossa ei olisi epäkunnossa. Hän sanoi, ettei hänen kallis ja sisälmyksiä raatelevalla työllä kokoonhaalittu omaisuutensa kelvannut muutaman kuukauden perästä muuhun kuin romukauppaan, ja sinnekin vain suurella hinnanalennuksella. Tälle vandaalimaiselle perheelle, joka ties mistä oli ilmestynyt hänen ympärilleen, ei mikään ollut pyhää ja koskematonta, ja kaikki, mikä joutui sen läheisyyteen, murskautui ja mureni tomuksi. Sanotaan koin syövän ja ruosteen raiskaavan, mutta niin koi kuin ruostekin ovat viattomia kapalolapsia hänen perheeseensä verrattuina. Viime syksynä oli kaasukeittiö epäkunnossa, sitten oli talvella keittolaatikon kansi halki, sitten murskattiin Elias Lönnrotin kipsinen rintakuva…
Rva Kenonen pyysi hra Kenosta muistamaan, että hän itse oli pudottanut sen permannolle, etsiessään kadonnutta nappia.
Hra Kenonen sanoi, että kun esineet tässä huoneistossa ovat asetetut sillä tavoin kuin ovat, niin on tavallisen ruumiillisen olennon mahdoton lähestyä niitä, ilman että ne kaatuvat tai tippuvat permannolle. Viime kuussa annettiin tuulen särkeä ikkunaruutu, ja keittiössä huvitellaan aamusta iltaan posliinien murskaamisella. Hra Kenosen sateenvarjon varsi on poikki, pojat ovat reistailleet kirjoituspöydällä olevalla täytekynällä, niin ettei se kelpaa enää mihinkään, ja makuukamarin sähkölamput ja keittiön oven lukko ovat epäkunnossa. Ja nyt ilmoitetaan se ilosanoma, ettei kylpyhuonekaan ole säilynyt yleiseltä hävityksen kauhistukselta. Hra Kenonen kysyi, miksi ei yhtähyvin ole ostettu dynamiittia ja pamautettu kaikkea yhdellä kertaa ilmaan, että olisi päästy vähemmällä vaivalla? Mutta se olisi tietysti ollut hänelle liian helppo ja tuskaton loppu. Hänet on päätetty kiusata kuoliaaksi hitaasti, pala palalta. Hänet tahdotaan paistaa hiljaisella tulella…
Hra Kenonen pysähtyi hengähtämään ja kysyi sitten, mikä kylpyhuoneen kuumavesipannua siis vaivasi, ja kun rva Kenonen vastasi, ettei sen hanasta juokse vettä, niin sanoi hra Kenonen, että joku lyhytjärkinen taulapää on tietysti kääntänyt hanaa väärinpäin ja katkaissut sen.
Sitten pisti hra Kenonen sikarin hampaisiinsa ja lähti kylpyhuoneeseen ottamaan asiasta mieskohtaisesti selkoa. Hän väänsi jotain hanaa ja vesi alkoi virrata ammeeseen.
Hra Kenonen palasi takaisin ilmoittamaan, että kylpyhuoneen-vesipannu on kunnossa ja ettei hän ymmärrä, kuinka kukaan on voinut luulla, ettei se toimisi. Hän käski pistää vain surutta puita pesään pannun alle, vaikka puut olivatkin kalliita, sillä oli jokseenkin samantekevää, tuliko se suuri konkurssi, johon tällainen taloudenhoito joka tapauksessa johti, muutamaa päivää ennemmin taikka myöhemmin. Hän toivoi kuitenkin voivansa ottaa yhden ammekylvyn ennen taloudellisten asiainsa lopullista romahdusta.
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua tuli palvelijatar ilmoittamaan hra Kenoselle, että kylpyhuoneen pannu on kuuma ja että kylpy siis olisi muuten valmis, mutta pannusta ei tule tippaakaan vettä. Hra Kenonen sanoi, ettei siitä ennenkään ole tullut vettä, ellei asianomaisilla henkilöillä ole ollut älyä, kekseliäisyyttä ja yritteliäisyyttä vääntää vesihana auki. Hän pyysi palvelijattaren mukaansa ja sanoi tahtovansa näyttää sen ihmeellisen tempun, millä vettä saa pannusta, ja mikä vetää melkein vertoja Mooseksen ihmeelle, kun hän sauvallaan iski kallioon, niin että siitä puhkesi vesisuoni.
Hra Kenonen astui edellä kylpyhuoneeseen, väänsi hanaa ja katso: vesisuihku syöksi kohisten ammeeseen.
— Näin se tapahtuu, sanoi hra Kenonen opettavaisella äänenpainolla.