— Mitä asiaa? kysyi kuvernööri Kenonen lyhyesti ja virallisesti.
— Minä olen vain uusi kuvernööri, sanoi toinen.
— Oletteko hullu! sanoi hra Kenonen. — Kuvernööri olen minä. Te saatte kyllä pysyä vielä vahtimestarina, mutta oppikaa ymmärtämään asemanne. Minun kanssani ei leikitellä! Saatte mennä!
Uusi kuvernööri meni lääninsihteeriltä kysymään, kuka se hullu mies oli, joka istui kuvernöörin virkahuoneessa ja sanoi olevansa uusi kuvernööri.
Siitä syntyi suuri huuto ja hälinä ja juoksu ja ovien pauke koko lääninhallituksessa, ja hetken kuluttua selvisi asia. Oltuaan tunnin kuvernöörinä ja opittuaan juuri kirjoittamaan nimensä uudella, kuvernöörimäisellä tavalla, luovutti hra Kenonen vallan käsistään ja sanoi tekevänsä sen kaipauksetta. Hän sanoi, että tämän läänin asukkaat olivat maailman suurimpia tolvanoita, kun eivät osanneet erottaa kuvernööriä oikeasta kunnon ihmisestä, ja että häntä siitä syystä oli huvittanut laskea vähän leikkiä mainittujen tolvanoiden kustannuksella. Hra Kenonen löi nyrkkinsä pöytään ja sanoi haluavansa mieluummin olla tylsämielisten hoitolaitoksen johtajana kuin sellaisten pässinpäiden kuvernöörinä. Hra Kenonen oli sanallasanoen vähän vihainen, mutta kun oikea kuvernööri laski kätensä hänen olkapäälleen ja kysyi, eikö hän saisi tarjota hra Kenoselle päivällistä seurahuoneella, niin leppyi hyväsydäminen hra Kenonen oitis, ja päivällisten lopulla tuli hän huomattavasti iloiselle tuulelle, veti kuvernööriä, jonka kanssa hän oli entisenä virkaveljenä juonut veljenmaljat, parrasta, lupasi Suomen tasavallan presidentiksi tultuaan koroittaa hänet kuvernööristä ministeriksi, ja lauloi jymeällä äänellä:
"Talvi on jo laannut raivoomasta…"
Nyttemmin saa hra Kenonen, tehdessään jonkun uuden tuttavuuden, puheeseensa ohimennen aina jollain tavoin sovitetuksi sellaisen lauseen kuin että:
— Se oli jokseenkin samoihin aikoihin kuin minä väliaikaisesti hoidin kuvernöörinvirkaa…
RÄJÄHDYKSEN UHKA KENOSEN PERHEESSÄ
Hra Kenonen huomaa, että kylpyhuoneen kuumavesipannu on räjähtämäisillään