"Sua tervehdin…"
Hra Kenonen katseli ympärilleen nähdäkseen, keneen tämä kunnianosoitus oli kohdistettu, mutta hän ei nähnyt vaunusillalla ketään muita, niin että hänen täytyi pakostakin uskoa sen olevan tarkoitetun juuri hänelle itselleen. Hra Kenonen hämmästyi hieman, mutta arveli, että kaupunkilaiset tahtoivat osoittaa hänelle mieltään sen johdosta, että saivat keskuuteensa henkilön, joka oli ollut mukana pääkaupungissa vallankumouspäivinä ja itsekin ottanut osaa tuohon suureen historialliseen näytelmään. Hra Kenonen paljasti siis päänsä ja kumarteli oikealle ja vasemmalle, jolloin yleisö alkoi heiluttaa hattujaan ja nenäliinojaan ja huutaa:
— Eläköön!
Samassa astui esiin eräs tuntematon, mutta tärkeännäköinen herra, jolla oli leuassaan pitkä parta ja kädessään melkein parran pituinen paperi, josta hän alkoi yskien ja köhien ja niiskuttaen lukea tervehdyspuhetta. Hän sanoi läänin asukkaiden olevan iloissaan siitä, että he olivat vihdoinkin saaneet maaherrakseen miehen, jonka taito, kokemus ja koeteltu kansalaiskunto teki hänet itseoikeutetuksi siihen korkeaan virkaan, joka hänelle oli uskottu, ja hän toivoi uuden maaherran hyvin viihtyvän paikkakunnalla ja käyttävän valtaansa lakien suojelemiseksi ja läänin asujamiston menestykseksi.
Hra Kenosen päätä huimasi hänen kuullessaan, että hänet oli maaseudulla matkustaessaan ja Lötjösen perunakuopassa ollessaan nimitetty kuvernööriksi. Mutta kun hän tiesi ja muisti, etteivät tällaiset tapaukset vallankumouksen jälkeen ja kansanvaltaisena aikana suinkaan olleet mahdottomia, niin päätti hän heti ilman muuta alistua kohtaloonsa, vaivaamatta asialla päätään sen enempää. Lakki kädessä piti hän siis pontevan isänmaallisen puheen, huomauttaen Jaakko Ilkasta ja sortovallan kukistamisesta, lupasi virassaan noudattaa lakia ja oikeutta sekä valvoa kansan, etenkin köyhän kansan etuja, ja kohotti sitten kolminkertaisen eläköönhuudon isänmaalle.
Kun jyrisevät eläköönhuudot olivat kaikuneet, lähti hra Kenonen asemalle häntä varten varatulla kuomureellä ajamaan lääninhallitukseen, missä koko virkakunta juhlapuvuissa otti hra Kenosen vastaan, ja lääninsihteerin esiteltyä uudelle kuvernöörille virkamiehet ja lausuttua hänet tervetulleeksi, karautti hra Kenonen kurkkuaan ja loi ympärilleen hallitsijamaisen silmäyksen, sanoen olevansa ankara, mutta oikeudenmukainen mies ja vaativansa alaisiltaan etusijassa ahkeruutta, täsmällisyyttä ja järjestystä.
Sitten hän astui kuvernöörin virkahuoneeseen, antoi määräyksen, ettei häntä saanut häiritä, istuutui komeaan tuoliin komean pöydän ääreen, otti eteensä arkin virallista paperia ja käteensä kynän sekä ryhtyi harjoittelemaan nimensä kirjoittamista uutta asemaansa vastaavalla tavalla. Siinä toimessa tuhersi hän parhaillaan, kun ovi aukeni ja uusi kuvernööri, nimittäin oikea kuvernööri, joka oli sattunut eräällä väliasemalla jäämään junasta ja jatkanut matkaansa tavarajunassa, astui sisään.
Hra Kenonen luuli häntä joksikin lääninhallituksen vahtimestariksi ja sanoi:
— Kun vasta tulette sisään, niin koputtakaa ensin ovelle!
Uusi tulokas kumarsi ja pyysi anteeksi, jääden sitten seisomaan.