— No kuinkas teillä nyt jaksetaan ja mitä isäsi arvelee nykyisistä oloista? kysyi talonmies Pikkarainen, joka halkovajassa sahasi keittiöpuita, Kalle Kenoselta, joka tapansa mukaan istui vajan kynnyksellä, koettaen houkutella luokseen pihalla lieruilevaa Hyrylän harmaata kissaa, sitoakseen nuoran sen häntään.
— Te näytte haluavan urkkia perhesalaisuuksia, huomautti Kalle ja heitti kissaa tuohenpalasella, kun ei saanut sitä luokseen. — Meillä jaksetaan aina hyvin, mutta isäukko on kehoittanut meitä noudattamaan varovaisuutta puheissamme, koska hän aikoo ruveta valtiomieheksi ja sanoo, ettei ole suinkaan mahdotonta, että hän päättää päivänsä senaatintorin varrella olevassa keltaisessa talossa. Meidän ukosta tulisikin vähän ponteva senaattori, vai mitä?
— Kyllä kai, myönsi Pikkarainen ja kysyi, mitä hra Kenonen arveli, kun kuuli, että rosvot päästetään vapauteen.
— Kun ukko sen kuuli, niin alkoi hän heti tutkia, oliko hänen brovninkinsa kunnossa. Sitten hän sanoi, että rosvotkin ovat ihmisiä ja veljiämme, ja että nyt tuli joukko uutta ja levännyttä apuväkeä uuden Suomen työmaalle, mutta meni iltapäivällä panettamaan tavaransa murtovarkausvakuutukseen. Ukko selitti, että koska on tapahtunut, että enkelitkin ovat langenneet, niin on mahdollista, että vanha rosvokin voi langeta kiusaukseen nähdessään hänen kultakellonsa ja hopeisen paperossikotelonsa. Sitten kyseli hän eräältä vanginvartijalta, millaista väkeä nykyaikaiset rosvot ovat, ja juteltuaan puoli tuntia vartijan kanssa oli isäukko hyvin vihaisen näköinen ja lähetti senaattiin kirjelmän, jossa hän esitti, että myöskin hullujenhuoneiden portit avattaisiin ja herrasväkeä pyydettäisiin käymään ulos, koska ne, jotka ovat siellä sisällä, eivät enää ole sanottavasti hullumpia kuin nekään, jotka ovat niiden ulkopuolella. Seuraavana päivänä sanoi hän tahtovansa laskea hieman leikkiä senaatin kustannuksella ja antaa sille pienen piikin, ja hiipi senaattiin täysi-istunnon aikana, pisti päänsä ovesta sisään ja kysyi, aikooko lautakunta ottaa hänen esityksensä heti käsiteltäväksi, vai asettaako se komitean, johon hänet kutsutaan puheenjohtajaksi. Kotimainen hallitus heitätti silloin kahdella suurimmalla vahtimestarillaan isän ulos torille, jolloin ukon henkselit katkesivat, ja isä järjesti heti kirkon portaille mielenosoitus- ja vastalausekokouksen, johon kerääntyi joutilasta väkeä satakunta henkeä. Ukko ilmoitti kokoukselle housujaan kannatellen, että maan hallituksen oli ottanut käsiinsä joukko epäilyttäviä ja väkivaltaisia aineksia, ja ehdotti, että mentäisiin heittämään ne sieltä ulos. Kansalaiset hyväksyivät tämän esityksen huutoäänestyksellä, mutta miliisit pidättivät isäukon ja veivät hänet alempien kansankerrosten hihkuessa poliisikamariin, jossa isä piti puheen kokoontumis- ja lausuntovapaudesta ja sanoi olevansa mielivallan uhri. Miliisit kysyivät silloin isältä, antaako hän kunniasanansa, ettei enää toimeenpane epäjärjestyksiä, ja isä sanoi antavansa sellaisen sitoumuksen kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan, kahden viikon irtisanomisajalla kummaltakin puolen.
— Vai pelkäsi isäsi, että irtipäästetyt rosvot ryhtyvät entiseen ammattiinsa, sanoi talonmies.
— Kyllä kai hän vähän pelkäsi, myönsi Kalle. — Mutta meidän ukko ei olekaan mikään jästipää. Hän sanoi äidille, että kyllä hän osaa järjestää asiansa niin, että rosvot jättävät ainakin hänet rauhaan, ja kun hän kuuli, että Kakolan vangit toimeenpanevat palatsissaan vapaus- ja veljestymisjuhlan vaihtelevalla ohjelmalla, jossa on sekä hengellisiä että isänmaallisia numeroita, niin matkusti hän heti Turkuun, toisessa taskussaan "Siionin Kannel" ja toisessa "Kokoelma Isänmaallisia Runoja". Juhlassa, jonka rosvot pitivät Kakolan pihalla, ja johon oli vieraiksi kutsuttu vartijat perheineen ja kaupungin valtuusmiehet, sanoi ukko tuovansa tervehdyksen aateveljiltä Helsingissä ja huomautti, että nyt, kun temppelit ovat muuttuneet ryöväreitten luoliksi, ovat ryöväreitten luolat muuttuneet aatteen temppeleiksi. Silloin alkoivat ryövärit kiristellä hampaitaan ja näyttivät aikovan hirttää ukon vankilan porttiin, mutta he rauhoittuivat, kun isäukko käsiään levitellen sanoi puhuvansa vain vertauksilla ja vakuutti Kakolan olevan ainoan paikan koko maassa, jossa nykyisin todellinen vapaudenhenki ja sopusointu vallitsi. Sitten pyyhki hän silmiään ja otti runokirjan taskustaan ja lausui sen runon Ilkasta, jonka hän vallankumouksen aikana paukutti suustaan meidän salissa. Ukko onkin hyvä lausuja, vaikka hän ei olekaan käynyt lausuntokursseilla, ja kun hän karjui runoaan, niin olivat rosvoilta korvakalvot haljeta. Ryövärit taputtivatkin käsiään oikein vimmatusti, kun lausunta oli päättynyt, ja silloin piti ukko vielä pienen puheen, jossa hän toivoi heidän noudattavan Ilkan esimerkkiä ja pyrkivän päättämään päivänsä yhtä kauniilla ja isänmaallisella tavalla. Rosvot olivat haltioissaan ja kantoivat isäukkoa juhlakulkueessa ympäri pihan, laulaen "Arvoa mekin ansaitsemme", ja ukko heilutti toisella kädellään hattuaan ja piti toista kättään sydämellään, koska hänen lompakkonsa oli vasemmanpuolisessa povitaskussa. Ennen poislähtöään puristi isäukko kuudensadan rosvon kättä ja kutsui heitä vapauteen päästyään käymään luonaan.
Kotiin palattuaan kertoi isä kaiken äidille ja sanoi, että rosvojenkin kanssa tulee kyllä toimeen, kun vain osaa kohdella heitä oikealla tavalla. Isä sanoi, että sympatiian osoitus vaikuttaa rosvon sydämeen niinkuin suloinen balsami, mutta äiti kalpeni, kuultuaan isän kutsuneen kuusisataa rosvoa vieraikseen, ja isä nauroi ja sanoi, että hän oli tietysti ilmoittanut väärän osoitteen, koska hän ei ole mielipuoli. Isä sanoo, että jos meidän hallituksella olisi sellainen kyky kuin Napoleonilla oli asettaa oikeat miehet oikeille paikoilleen, niin tehtäisiin hänestä jo huomenna vankeinhoitohallituksen ylipäällikkö.
— Pelkäsikö isäsi tulipaloa, kun palokunta oli lakossa? kysyi talonmies.
— En tiedä, mutta ei hän ainakaan antanut koko aikana tehdä tulta. Hän otti heti kaikki tulitikut takavarikkoon, eikä antanut edes ruokaa valmistaa, vaan sai palvelustyttö käydä ostamassa ruoan valmiina kansankeittiöstä. Isä sanoi lakon tarkoituksena olevan muuttaa Helsinki tuhkakasaksi, johon maan uudet vallanpitäjät saisivat kylvää nauriita. Ukko puuhasi koko ajan meidän pienen paloruiskun ääressä, ja kaikki astiat olivat vettä täynnä.
— Ilmankos teillä olikin niin märkää ja vetistä, kun minä viimeksi toin teille puita, sanoi talonmies.