Sitten siirtyi hän makuuhuoneeseen, väänsi sähkön palamaan ja alkoi kiskoa kenkiä jaloistaan ihmetellen, miten rva Kenonen näytti laihtuneen näin selkäpuolelta katsottuna. Samassa heräsi lehtorinrouva ja kysyi unisena, päätään kääntämättä:
— Joko sinä olet kotona?
— Jo, vastasi hra Kenonen.
Kuullessaan hra Kenosen miehekkään bassoäänen nousi lehtorinrouva istumaan sängyssään, ja nähdessään hänelle tuntemattoman lihavan miehen vetävän juuri toista kenkää jalastaan alkoi hän huutaa ja potkia ja painaa soittokellon nappia, joka ei kuitenkaan soittanut mitään, koska Kenosen pojat olivat sen aikoja sitten rikkoneet, ja huutaa hra Kenoselle, mitä hänellä oli tekemistä vierasten ihmisten makuukamarissa kello puoli yksi yöllä?
Hra Kenosen tukka nousi pystyyn kauhusta ja hämmingistä, ja hän alkoi huutaa lehtorinrouvalle, mitä hänellä oli tekemistä hra Kenosen makuukamarissa klo puoli yksi ja mihin rva Kenonen oli joutunut?
Täten huusivat molemmat pari minuuttia yhtä aikaa, niin kaikuvalla äänellä, että seinäntakana asuvat naapurit alkoivat jyskyttää seinään, ja hra Kenonen ja rva Lokero alkoivat vähitellen päästä selville siitä, miten tällainen erehdys oli ollut mahdollinen, ja rva Lokero alkoi rauhoittua ja hra Kenonen alkoi vetää kenkiä takaisin jalkoihinsa.
Sillävälin tuli lehtorikin kotiin, sisässään kolme puolikasta punssia, ja nähdessään eteisen naulassa hra Kenosen päällystakin ja hatun ja huomattuaan ruokasalin ovesta, että hänen kylmät lihapalleronsa olivat syödyt ja hänen olutpuolikkaansa oli juotu, nousi veri hra Lokeron entisestäänkin vähän kuumaan päähän, ja hän tarttui keppiinsä ja tempaisi makuuhuoneen oven auki ja näki hra Kenosen naperoivan kengännauhojaan kiinni sen näköisenä kuin ainakin rikoksellinen, joka on tavattu lämpimiltään itse teossa, ja lehtori Lokero pyöritteli silmiään ja huusi "haa!" aivan niinkuin onnettomat aviomiehet romaaneissakin huutavat — mistä nähdään, etteivät romaanit ole niin epätodenmukaisia kuin jotkut väittävät — ja alkoi kääriä hihojaan ylös ja ilmoitti siten varustautuvansa repäisemään hra Kenosen keskeltä kahtia.
Hra Kenonen, jonka päässä silmät myöskin pyörivät, mutta ei vihasta, vaan jostain muusta syystä, ja jonka hampaat löivät loukkua kuin vilutaudissa, huusi hra Lokerolle, että miesmurha ja ihmisten halkaiseminen on kielletty Suomen rikoslaissa, johon hra Lokero vastasi antavansa palttua Suomen rikoslaille ja kysyi uhkaavasti, eikö hra Kenonen ole jo kuulevinaan korvissaan kuolinkellojensa kolkkoja kumahduksia.
Silloin käski rva Lokero miehensä pitää suunsa kiinni ja pyysi saada esitellä herrat toisilleen sekä selitti, kuka hra Kenonen oli ja miten hän oli tullut syöneeksi hra Lokeron kylmät lihapullat ja juoneeksi hänen olutpuolikkaansa ja astuneeksi hänen makuuhuoneeseensa klo puoli yksi yöllä, ja lehtori Lokero, joka ei ole mikään hunni ja jonka luonnostaankin terve järki on saanut huolellisen yliopistollisen kouluutuksen, tajusi helposti miten kaikki oli tapahtunut, ja sanoi "errare humanum est", jonka johdosta hra Kenonen huolestuneena kysyi, mitä se merkitsi, ja lehtori Lokero sanoi sen merkitsevän sitä, että keittiössä on arvattavasti vielä jäljellä kylmiä lihapullia ja olutpuolikkaita hänellekin, niinkuin olikin. Hän alkoi sitten vuorostaan syödä, mutta hra Kenonen istui alakuloisena ruokasalin sohvalla ja huokaili hyljättyä asemaansa, joka oli ollut muuttua hengenvaaralliseksi, ja lehtori Lokero, joka on nuorempi lehtori eikä siis aina noudata opettajalle tarpeellista arvokkaisuutta, kysyi, vaivasiko hra Kenosta ähky, ja hra Kenonen vastasi, että mihin hän nyt menee keskiyöllä, kun ei hänellä vielä ole uuden asuntonsa avaimiakaan. Hra Lokero huitasi kädellään sanoen, että semmoiset asiat ovat vähimpiä murheita tässä maailmassa, ja kysyi, miltä hra Kenonen arvelisi pienen viskynaukun maistuvan näin aamupuoleen yötä ja arkaluontoisen perhekohtauksen jälkeen.
Hra Kenonen ei pukenut vastaustaan sanoiksi, mutta hänen jossain määrin surunvoittoinen myhäilynsä puhui jokseenkin ymmärrettävää kansainvälistä kieltä, ja nuorempi lehtori löysi jostakin kaapista tummemman pullon ja vaaleamman pullon sekä kaksi suurta lasia, ja, kun rva Lokero aamulla heräsi yksinäiseltä vuoteeltaan ja kurkisti varovaisesti sisään ruokasalin ovesta, niin tunki hänen nenäänsä kirpeä sikarinsavun haju, ja hän näki miehensä nukkuvan istuallaan pöydän ääressä, leuka pöytää vasten painettuna, ja hra Kenosen nukkuvan ruokasalin sohvalla, niinikään täysissä pukimissa ja sammunut sikarinpätkä suupielessä.