Tultuaan uuteen asuntoonsa kysyi hra Kenonen rva Kenoselta, saako hän tulla sisään ja oliko ollut aikomus eksyttää hänet jäljiltä. Rva Kenonen vastasi, että hra Kenonen oli nyt päässyt ainakin majanmuuttohuolista, ja hra Kenonen sanoi, että jos hän saisi itse hoitaa asiansa, niin säästyisi hän sellaisilta hirveiltä selkkauksilta, joihin rva Kenosen kevytmielinen menettely oli hänet viime yönä syössyt.
Sitten soitti hra Kenonen lehtori Lokerolle ja sanoi:
— Morjens! Minulta näkyy jääneen taskukello sinne. Vilkaiseppas, onko se rouvasi yöpöydällä vai olisiko se pudonnut sohvan alle.
Rva Kenonen avasi suunsa, mutta ääntä ei tullut.
HRA KENONEN VAELTAA PIMEYDESSÄ
Mutta onnistuu sitten puhkaisemaan pienen valoaukon
Hra Kenonen vietti taas tapansa mukaan osan kesästä maaseudulla, koettaen puijata maalaisia helsinkiläisillä leipäkorteillaan, jotka olivat erilaisia kuin maalaisten omat leipäkortit, ja onnistuenkin useimmiten näissä yrityksissään, joita hra Kenonen ei pitänyt ensinkään syntinä, koska hän selitti, että ihmisellä on oikeus puolustaa henkeään kaikin käytettävissä olevin keinoin, ja että leipäkortit eivät suinkaan ole mitään jumalansanaa, vaan ihmisten keksintöjä, vieläpä typerimpiä keksintöjä, mitä inhimillinen älyttömyys milloinkaan on tehnyt. Hra Kenonen sanoi, että jos leipäkortteja käytetään väärin, niin ei se ole väärinkäyttäjien vika, vaan hallituksen, joka tavallisuuden mukaan on kokoonpantu tyhmeliineistä ja tomppeleista ja jonka velvollisuus olisi ollut laatia niin yksinkertaiset ja selvät leipäkortit, että niitä lapsikin ymmärtäisi ja ettei niitä taitavinkaan veijari osaisi käyttää väärin. Mutta jonka taivas tahtoo hukuttaa, sen se lyö sokeudella, ja leipäkorttijärjestelmän monimutkaisuus puhuu lahjomatonta kieltä siitä kohtalosta, joka jo seisoo moisen järjestelmän sommittelijain oven edessä.
Hra Kenonen oli sitonut riippumattonsa kahden tukevan koivun väliin järven rannalle, sanoen haluavansa uinahtaa luonnon suureen symfoniaan ja laineiden liplatukseen, joka hyräilee viihdyttävää kehtolaulua hänen vaivautuneille hermoilleen. Sitten hän sanoi, ettei hän tosin rohkene asettua kritiseeraamaan sitä työtä, mikä tehtiin kuutena luomispäivänä ja joka epäilemättä oli ennätys alallaan, mutta jos hänet hyönteisiä luotaessa olisi kutsuttu asiantuntijaksi, niin olisi hän antanut epäävän lausunnon kärpästen ja hyttysten tarpeellisuudesta.
Klo kolmen aikaan iltapäivällä havahtui hra Kenonen uinailuistaan ja kysyi korkealla äänellä, oliko päivällinen valmis vai oliko tarkoitus antaa hänen nääntyä nälkään omassa riippumatossaan, ja kaksi tuntia myöhemmin sanoi hän pojille, että näiden on aika lähteä laivarantaan postia noutamaan, jolla matkallaan heidän ei ole vitkasteltava, vaan koetettava nopeudessa jäljitellä salaman leimausta. Hra Kenonen sanoi, ettei sanomalehdissä tosin ole paljonkaan lukemisen arvoista siten kuin ne meillä toimitetaan, mutta tarvitaanhan talossa aina kääre- y.m. paperia, jonka jälkeen pojat lähtivät juoksemaan ja hra Kenonen huusi heidän jälkeensä, että hän on juuri katsonut kelloaan ja tietää kyllä heidän palattuaan ovatko he viivytelleet matkalla ja tapelleet kylän poikien kanssa.
Eräänä päivänä tulivat pojat takaisin tyhjin käsin ja sanoivat, ettei mitään lehtiä ollut tullut, jolloin hra Kenonen totesi, että maan postilaitos on valtiollisissa selkkauksissa joutunut aivan rappiolle eikä ole paljon paremmalla kannalla kuin postinkuljetus kirgiisien aroilla. Hra Kenonen sanoi, että jos maassa vallitsisi laki ja oikeus, niin nostaisi hän postilaitosta vastaan sellaisen rymyn, että se kuuluisi Bohuslääniin asti meren toiselle puolen, mutta parannusten vaatiminen nykyisenä mädännäisyyden ja hirmuvallan aikana on hyödytöntä ajan ja vaivojen haaskausta, josta syystä hra Kenonen kirjoitti kiivaat postikortit sanomalehtien konttoreihin ja ilmoitti, että elleivät konttorit ala huolellisemmin hoitaa velvollisuuksiaan, niin ryhtyy hän tilaamaan sanomalehtensä Amerikasta, jossa kyllä osataan pitää asiat järjestyksessä.