Yksi käki kukkui.
Yksi venhe lipui pitkin järven mustia laineita.
Venheessä istui nuorukainen ja neito.
Neito huokasi…
— Ich liebe dich, Claurenzia Königsgrund! kuiskasi Topias Plaastari hiljaa.
Mutta neidon värähteleviltä huulilta ei kuulunut sanaakaan.
Hänen katseensa tähtäsi johonkin kaukaisuuteen.
Se katse oli kuin sinetillä lukittu.
Kaksi käkeä kukkui.
Pohjolan kesäyön ihmeellinen hämy kietoi vaippaansa tummuvat saaret…