Hra Kenonen kävi lastaamassa voileipäpöydästä lautaselleen sekalaista kylmää ja suolaista, minkä jälkeen hymyilevä Varpukallio kaatoi kullekin lasiin melkoisen annoksen päänparannusta.
— Kuinkas nyt on? kysyi tuomari Varpukallio hetken kuluttua hra Kenoselta. — Eikö se ala jo ruveta vähitellen kuuntelemaan?
III
Hra Kenonen seurueineen oli taas siirtynyt rauhalliseen ja syrjäisiltä uteliailta suojattuun sivuhuoneeseen.
Hänen ankara päänkipunsa oli sopivalla hoidolla onnistuttu kokonaan karkoittamaan, mutta siinä toimituksessa oli kuitenkin kulunut niinpaljon aikaa, että hra Kenonen katsoi tämänkin päivän menneen vikaan ja lähetti kotiinsa sähkösanoman, missä hän ilmoitti joutuneensa tärkeälle ja kiireelliselle liikematkalle, jonka tähden ei ole syytä hätäillä, vaikka ei häntä lähipäivinä kotiin kuuluisikaan.
— Miksi et yhtähyvin voinut ilmoittaa sitä puhelimella, koska kerran ollaan vielä samassa kaupungissa? kysyi tuomari Varpukallio.
Raavittuaan leukaansa selitti hra Kenonen, että sähkösanoma tekee vakuuttavamman vaikutuksen, jotapaitsi lennätinteitse ei joudu minkäänlaisen ristikuulustelun esineeksi.
— Se on kyllä totta, myönsi lakimies. — Ristikuulustelut voivat olla ikäviä.
— Ne ovat lakijuristien keksintöjä ihmisten kiusaamiseksi, lausui hra Kenonen harmistuneena. — Kaikki paha maailmassa on lähtöisin lakijuristeista, lisäsi hän.
— Mitäs pahaa ne ovat sinulle tehneet? kysyi lakimies, tapansa mukaan naurussasuin, mikä jostakin syystä erityisesti harmitti hra Kenosta.