Silmänräpäyksen ajan ajatteli hra Kenonen nöyryyttää itsensä maallisen esivallan edustajan edessä ja selittää noiden huomiota herättäneiden äännähdysten päässeen häneltä vahingossa, aivan tahtomattaan. Hra Kenonen aikoi selittää, että se on jonkinlainen tauti, joka aika ajoin on vaivannut häntä lapsuudesta asti ja jonka lääkärit tarkkojen ja laajojen diagnosien jälkeen ovat todenneet synnynnäiseksi ja parantumattomaksi. Sitten aikoi hän antaa vakavan lupauksen hillitä vastedes tämän taudin purkauksia kaduilla, toreilla ja muilla julkisilla paikoilla sekä jatkaa hiljaisuudessa ja äänettömänä kuin ahven matkaansa kotiin.
Jos hra Kenonen olisi toteuttanut tämän järkevästi harkitun ja viisaan suunnitelman, olisi hän todennäköisesti päässyt jatkamaan matkaansa saatuaan vakavan huomautuksen säädyllisen ja vaiteliaan esiintymisen tärkeydestä sivistyneessä yhteiskunnassa eritoten öiseen aikaan. Asianomainen poliisimies oli nimittäin luonteeltaan sävyisä ja maltillinen sekä kuului niihin ihmisiin, jotka ovat ottaneet onkeensa Lutheruksen katkismuksen ohjeen asioitten parhain päin kääntämisestä.
Ikävä kyllä meni kuitenkin hra Kenoseen, niinkuin edellä jo mainitsimme, ylpeyden henki, todennäköisesti kaikkien niiden henkien seuraamana, jotka olivat asuneet niissä korkeissa, pyöreävatsaisissa pulloissa, jotka johtokunnan jälki-istunnossa oli tyhjennetty, ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän ajatteli, ettei se mitä ränttää tässä ruveta nöyristelemään ja keinottelemaan, sillä rohkeudella ja röyhkeydellähän tässä maailmassa muutkin näkyvät pisimmälle potkivan.
Hra Kenonen röyhisti siis rintaansa ja kysyi, millä oikeudella poliisi ryhtyy antamaan hänelle kysyvään muotoon puettuja alentavia huomautuksia pääkaupungin kadulla klo 3 jälkeen puolenyön?
Poliisi vastasi rauhallisesti tehtäviinsä kuuluvan pitää huolta siitä, ettei kukaan käytöksellään herätä pahennusta hänen vartioalueellaan.
Hra Kenonen nauroi ylimielisesti kovalla äänellä ja sanoi, ettei poliisi näytä olevan oikein perillä lakiasioista, jotka hän, hra Kenonen itse, tuntee kuin viisi sormeaan. Sillä pahennuksen herättämiseen kuuluu lain hengen ja kirjaimenkin mukaan, että on läsnä yleisöä, joka voi loukkautua. Ja koska ei kadulla tällä hetkellä ollut muita näkyvissä eikä kuuluvissa kuin hän ja poliisi, eikä heitä kahta voi sanoa yleisöksi, niin ei hra Kenonen mielestään saattanut tehdä itseään vikapääksi pahennuksen herättämiseen, vaikka huutaisi niinkuin palotorvi.
Poliisi vastasi, ettei aika eikä paikka ole sopiva lainopillisten kysymysten pohtimista ja selvittelemistä varten ja että viisainta, minkä hra Kenonen nykyhetkellä voi tehdä, on se, että hän pitää suunsa kiinni ja lähtee jatkamaan matkaansa ääneti kotiinsa. Poliisi lisäsi, ettei noin lihavan ja vanhan miehen arvonkaan mukaista ole käyttäytyä kuin katupoika.
Tästä hra Kenonen tunsi sydänjuuriaan myöten loukkaantuvansa ja alkoi rähisevällä ja riitaisella äänellä jatkaa lainopillisen puolen selvittelyä, äyhkäistyään ensin, ettei hänen lihavuutensa ensinkään kuulu esillä olevaan asiaan, ja mitä hänen ikäänsä tulee, niin on hän vielä kapalovauva Metusalemiin verrattuna.
Poliisin kärsivällisyys, joka todella oli ollutkin kunnioitettava, loppui viimeinkin, ja hän vei hra Kenosen poliisikamariin. Pahnoille hänen ei sentään tarvinnut joutua, kun ei edes horjunut, mutta hänen nimensä merkittiin kirjoihin, ja hänelle ilmoitettiin, että hänellä on tilaisuus seuraavana maanantaina raastuvanoikeuden edessä selvitellä kantaansa pahennuksen herättämiä kysymyksessä.
Raastuvassa hra Kenonen laajasti todisteli katsantokantansa oikeutta juriidiselta puolen katsottuna, jonka jälkeen hän sai sakkoa juopumuksesta ja rähinästä.