Se oli rakkausromaani.
Kirjailija Paimenhuilu oli sitä lukiessaan useita kertoja pyyhkinyt silmiään ja niistänyt nenäänsä sormiinsa. Sillä hänellä ei ollut nenäliinaa.
Ja nyt tuijotti hänen katseensa jonnekin kauas…
Hänessä oli syntynyt ajatus…
Se oli tullut äkisti kuin salamanisku. Se oli huumannut hänet.
Hänenkin oli kirjoitettava suuri rakkausromaani!
Sellainen, joka tekisi nimen Paimenhuilu kuolemattomaksi.
Ja joka sitten filmattaisiin, niin että hän saisi määrättömästi rahaa…
Uusi laulu tulipunaisesta kukasta…
Hän tiesi, että hän kykenisi siihen.