— Tämä näyttää vähän hirveältä, sanoi hra Kenonen Varpukalliolle. — Saat nähdä, että hotellin isäntä tulee tuossa tuokiossa ja ajaa meidät kaikki pellolle.
— Oho! vastasi tuomari Varpukallio. — Niin minäkin aluksi luulin, mutta sitä saat kauan odottaa. Nämä ovat räiskineet täällä jo kolme viikkoa, kylväneet ympärilleen juomarahoja kourakaupalla ja tehneet isännästä varakkaan miehen.
— Kolme viikkoa! sanoi hra Kenonen kummastuneena. — Kuinka ne jaksavat?
— Eivät ne ole jaksaneetkaan. Alkuperäisen seurueen muut jäsenet ovat aikoja sitten matkustaneet kotiinsa, lukuunottamatta tuota pientä ukkoa, joka istuu tuolla nurkassa silmiään väännellen ja päissään kuin suutari, ja jolla on ainakin kolme miljoonaa puhtaassa rahassa. Se ukko on alkuperäinen perustajajäsen, ha ha! Toiset ovat tulleet ja toiset menneet. Kaikki gulasseja, joilla on läjässä helpostisaatua rahaa niin että alimmaiset mätänevät. Aina kun kaupunkiin tulee joku gulassi remuamaan, joutuu hän ennemmin tai myöhemmin tähän klubiin, mässää rahansa, saatetaan asemalle ja lähetetään kotiinsa. Kaikki ne on tuo pieni ukko ryypännyt invaliideiksi…
Samassa koputettiin ovelle.
— Sisään! karjui puoli tusinaa kovaa ääntä.
Se oli vain hotellin ovenvartija, joka kysyi, kuka herroista oli tilannut ajurin hotellin ovelle. Ajuri oli odottanut jo kaksi tuntia ja lähettänyt kysymään, vieläkö hänen piti odottaa.
— Kuka on tilannut ajurin? huusi tuomari.
Kukaan ei muistanut tilanneensa.
— Siinä on ajurille 50 mk. ja sinulle 20 mk., huusi eräs lihava, punatukkainen gulassi, heittäen seteleitä ovenvartijalle. — Painukoon hiiteen, ei tästä nyt joudeta ajelulle.