Hovineuvoksetar oli kuollut jo kaksikymmentä vuotta takaperin.
Ei hän sitäpaitsi silloinkaan ollut mikään hovineuvoksetar, koska hänen miehensä ei vielä silloin ollut hovineuvos.
Se vanha nainen, joka oli käynyt sulkemassa uuninpellit, oli hovineuvoksen emännöitsijä.
Hän oli aika pöppö.
Mutta hän se piti yllä koko huushollin. Ja sen ohessa hovineuvosta tohvelin alla.
Ja vaikka rouva-vainaja ei ollut eläissään ennättänyt hovineuvoksettareksi, sanoi vanha palvelijatar kolmesti päivässä hovineuvokselle:
— Jos hovineuvoksetar vielä eläisi…
Silloin hovineuvos aina ikäänkuin pieneni. Jollei hän vanhan Leenan mentyä olisi taas paisunut luonnolliseen kokoonsa, olisi hänelle lopuksi käynyt kuin pyylle maailmanlopun edellä.
Mutta nyt oli Leena taas keittiössä.
Hovineuvos ryyppäsi.