(1921.)
UUSI JULISTUS
Miettiväinen ilme tummansinisissä silmissämme katselemme ulos ikkunasta.
Siellä leijailevat lumihiutaleet. Nenät punoittavat ja henget vähän höyrähtelevät.
On marraskuu.
Jo neljä vuotta ovat tuttavamme, joskaan eivät juuri ystävämme, bolshevikit olleet vallassa aivan meidän tallinnurkkamme takana.
Ovatpa he tuon tuostakin kurkistaneet sen nurkan takaa meidänkin pihallemme, mutta ovat kiireesti vetäneet punertavakarvaisen naamansa takaisin, huomatessaan isännän seisovan hajasäärin keskellä pihaansa, kädet tosin sarkahousujen taskuissa, mutta tukeva aidanseiväs aivan siinä lähistöllä.
Meidän kommunistilehtemme ovat edelleenkin paavillisempia kuin heidän paavinsa itse. Tälle oikeauskoisuudelle, joka pysyy järkähtämättömänä silloinkin, kun profeetta ja ylimmäiset papit ovat justeeranneet opinkappaleitaan, pyyhkineet pois tärkeimpiä pykäliä ja tehneet muihin pykälöihin sangen oleellisia muutoksia, on meidän antaminen porvarillinen tunnustuksemme. »Tuhannet säihkyt ilman kannen kirjaa» — kertoo suurin englantilainen runoilija suurimman roomalaisen deklamoineen kohtalokkaana maaliskuun 15 pnä vuonna 44 e.Kr.s. senaatin täysistunnossa Pompeiuksen teatterissa — »jokainen tult' on, ja ne loistaa kaikki, mut paikkansa vain pitää yksi niistä…» j.n.e. Hra Caesar puhui silloin itsestään ja Pohjantähdestä, joiden välillä hän oli havainnut vertauskohtia. Meidän päivinämme pitänee tuskin mikään muu säihky paikkaansa kuin jonkun kuopiolaisen, tamperelaisen, oululaisen tai vaasalaisen kommunistin tulenpalava usko bolshevismiin — ei siihen vesivelliin, joksi Lenin, Tshitsherin ynnä muut tunnetut luopiot ovat bolshevismin tärvelleet — vaan siihen vanhaan oikeaan, joka pitää alkuperäisistä teorioista kiinni lujemmin kuin sika leivästä, ja jonka vuorenvankkaa uskoa maailman vallankumoukseen ei edes maanjäristys, tulivuorenpurkaus ja tuhat kaikkein pontevinta peruutusta Leninin omasta kaunopuheliaasta suuontelosta kykene millimetrin vertaa hievahuttamaan. Suurin ihme, mitä 20:nnellä vuosisadalla on tapahtunut, oli se, kun meikäläiset kommunistilehdet alkoivat myöntää, että Neuvostoparatiisissa on nälänhätä. Ensimmäisiä tietoja siitä tervehtivät ne punaisella ivanaurulla, ja Lenininkin julistukset, joissa ilmoitettiin, että leikki on kaukana, paiskattiin häpeällä paperikoriin. Mutta sitten alkoivat ne kuitenkin kirjoittaa samasta asiasta. Mikä tämän mielenmuutoksen sai aikaan, sitä me emme tietenkään voi mennä varmuudella väittämään, mutta tuskinpa erehtynemme, jos oletamme, että niistä bolshevikkivirastoista, joista painatusapu meidänkin kommunistilehdillemme heruu, ja joille ei suinkaan ole samantekevää, saadaanko vai ei muu ihmiskunta uskomaan Venäjän hätä todelliseksi, tehtiin aateveljille niin Kuopiossa kuin sen etu- ja takapuolellakin tiettäväksi, että elleivät he ala toisella tavalla suhtautua asiaan, toimitetaan heille itselleen nälänhätä pikemmin kuin he ehkä aavistavatkaan. Ja se naula kyllä veti.
Nyt on puustakatsojalle mielenkiintoista odottaa, milloin meikäläiset uskonveljet alkavat myöntää senkin, että Neuvosto-Venäjä on eräistä painavista käytännöllisistä syistä luopunut tähänastisista uskonkappaleistaan, nöyryyttänyt itsensä länsimaisen kapitalismin edessä ja ilmoittanut olevansa valmis tanssimaan kultaisen vasikan ympärillä piirileikkiä »Väki tuli saaresta, sun frali lali lei, kun ei ollut hauska, sun frali lali lei», käsikädessä Euroopan ja Amerikan suurkapitalistien kanssa, kunhan vain viimemainitut pelastavat Venäjän siitä kaikkein viimeisestä romahduksesta, joka lähestyy peloittavalla nopeudella. Tähän saakka ovat meidän kommunistimme vaienneet tarkoin näistä merkittävistä asioista taikka selittäneet ne vain niiksi porvarien valheiksi.
Sitä innokkaammin koettavat Neuvosto-Venäjän pääjehut saada koko maailman uskomaan, että heikäläinen »Tasala Vilkun gäändmys paremppa elämähä» on todellinen ja vakavasti tarkoitettu. Moskovassa viime kuussa pidetyssä kongressissa antoi Lenin selvin sanoin ymmärtää, että suhteessa ulkomaihin tapahtuu nyt täyskäännös oikeaan, joten on parasta, pojat, ettette enää puhu siitä maailmanvallankumouksesta mitään, ei ainakaan niin kovalla äänellä, että se naapurin pihalle kuuluu.