Ryssät, jotka maailman sivu ovat pitäneet tyhmempiään narreinaan ja kyntäneet hulluilla, ovat elättäneet ja ruokkineet Suomen kommunistipuoluetta henkisesti ja aineellisesti tällä maailmanvallankumoustoivollaan. Bolshevikkiryssät, jotka eivät ole pitkään aikaan enää itse uskoneet tuohon heidän heleillä punaväreillä maalailemaansa yleismaailmalliseen kumoukseen — jos ovat tosissaan uskoneet milloinkaan — ovat olleet onnellisia voidessaan löytää aivan Rajajoen takana taajalukuisen lauman sellaisia pässinpäitä, jotka jaksavat uskoa mainittuun uneen, sittenkun kaikki muut kokomaailman pöllötkin ovat lakanneet siihen uskomasta. Nämä jalot, mutta kokolailla naurettavat uskonsankarit ovat suomalaisia kommunisteja. Niistä ei karise usko muuten kuin jos he joutuvat sinne Ryssän paratiisiin. Mutta sitten se kariseekin niistä vähän jumalattoman nopeasti.
Näyttää kuitenkin siltä, että meidänkin sitkeä kurkemme alkaa pitkistyä odotukseen. Tietysti ei se vieläkään epäile näkevänsä sitä autuasta päivää, jolloin nirri on otettu pois viimeiseltä porvarilta, ja eloonjätetyt nosket raastavat kahle kintussa kommunistien orjina, jotka viimeksimainitut luonnollisesti ovat kaikki komissaareja.
Mutta viidettä vuotta odotettuaan päivästä päivään tuota uutta yleistä hulinaa, luvattuaan joukoille sen tuloa ihan just-justiinsa siinäpaikassa ja hohotettuaan kylmää kommunistinaurua kaikille noskeille ja heidän parlamenttaarisuudelleen, ovat kommunistit, olojen Venäjällä kehittyessä yhä kepulimmiksi, oikealla kommunistisella ympäripyörähdyksellä kääntyneet itsekin parlamenttarismin poluille.
Ja ottavat he nyt omana puolueena osaa eduskuntavaaleihin.
Väärinkäsitysten välttämiseksi he tosin suhkavat joukkojensa korviin, että tarkoitus on vain kenkkuilla myöskin eduskunnassa ja siunatun »vallankumouksen» hyväksi. Mutta tosiasia on, että kommunistiagitaattoreille tulee näistäpuolin pitkä nälkä ja hoitajansa laiminlyömän kilin ajatukset, elleivät he mitä pikimmin pääse eduskunnan leipiin.
Se on aivan samantekevää, mitä he vaalikiihoituksessaan sohlaavat vallankumouksesta, sotaväestä, suojeluskunnista ja »ohranasta». Se on pantu vain palstan täytteeksi, pääasia on, että joukko jäätyneelle suolle jääneitä nälkäkurkia pääsisi taas vähän varmemmalle ja aivan porvarilliselle taloudelliselle pohjalle.
Mutta voi vaivaisia niitä yksinkertaisia harjastukkaisia proletäärijoukkoja, jotka haaskaavat kalliin äänioikeutensa moisen sakin hyväksi!
Pimitetyn kansan silmät aukenevat kyllä lopuksi.
Vähän hitaasti ne tosin aukenevat niinkuin sokeana syntyneen kissanpoikasen silmät. Mutta aukenevat kumminkin.
Se on ainakin vankka toivomme.