Tämä räätäli oli ainakin siinä suhteessa Kambyseskeisarin korkian kaltainen, että hänkin usein »viinall' karais' kurkkuans». Hän oli paikkakunnan kuuluisin ja uutterin raataja viinamäen töissä, siihen aikaan, jolloin miedompia väkijuomia myytiin vapaasti tavallisissa sekatavarakaupoissa ja puteli esim. »Husson tuiskua» maksoi muistaaksemme 80 penniä.
Eräänä ehtoohetkenä oli räätäli — sanottakoon häntä nyt vaikka
Mesikämmeneksi — väsähtänyt katuojaan.
Katuliikenne ei siellä ainakaan silloin ollut kovin vilkas. Yksi ja toinen kulki kuitenkin ohi, ja Mesikämmen, joka ei ollut mainehikas ainoastaan mahtavan janonsa vuoksi — hänen kuuluisuutensa perustui etupäässä hänen suulauteensa ja sukkeluuteensa eritoten hönössä ollessaan, ja muussa tilassa ei häntä tavallisesti nähtykään — teki ohikulkeville avunpyyntiesityksiä, jotka eivät kuitenkaan johtaneet toivottuun tulokseen. Ohikulkijat vain virnuilivat ja sanoivat, että mikäs hätä sinulla siellä on, pehmeässä ojassa lämpimänä kesäyönä? Ja jos ei vuoteessa olisikaan leveyttä liiemmälti, niin pituus kai ainakin riittää? Ja menivät menojaan, vaatturimestari Mesikämmenen puhjetessa monisanaisiin ja tyylikkäisiin sadatuksiin omien seurakuntalaistensa taholta saamansa epäkristillisen kohtelun johdosta.
Mutta lähenipä vihdoin kirkolta päin itse seurakunnan paimen, kaupungin pastori, rauhallisesti kävellen, ja uusi toivo välkähti Mesikämmenen sameissa silmissä. Ja kun pastori saapui uupuneen seurakuntalaisensa kohdalle, tervehti viimeksimainittu häntä rukoilevalla äänellä seuraavalla tilapäissäkeellä:
»Laupias lammasten paimen,
auta pukkia ojasta!»
Ja pastori olikin tällä kertaa se laupias samarialainen, joka pelasti eksyneen pukin kosteasta olinpaikastaan.
Eri juttu on, ojentaako Porvoon tuomiokapituli auttavan kätensä
Hämeenlinnan punertaville pukeille.
Mutta räätäli Mesikämmen olikin paljon hauskempi mies kuin nykyiset kommunistit.
(1923.)