Someron Kerkkolalta on armonaika viimeinkin loppunut. Tuomio on langetettu. Itsellensä rangaistukseksi ja muille tasavallan kyläkunnille terveelliseksi opiksi ja vakavaksi varoitukseksi on Someron pitäjän Kerkkolan kylä jätetty lopullisesti kulkemaan surkeaa perikatoansa kohti.
»Hämeen Kansan» julkaisemasta kuvauksesta päättäen eivät Someron kerkkolaiset olekaan olleet niitä kaikkein valkovillaisimpia pikku karitsoita tässä sekalaisessa lammas- ja vuohipukkilaumassa, johonka meillä kaikilla on kunnia kuulua. Lehti todistaa, että »Kerkkola ja sen lähikylät ovat olleet Someron hirmupaikkoja. Näillä seuduilla on tehty useimmat niistä murhista y.m. tihutöistä, joista Somero on tullut surkeaan maineeseen. Hulikaaniterrorin vuoksi ei Kerkkolan työväenyhdistyskään ole moneen vuoteen voinut mitään toimia. Puukko ja revolverisankarit ovat saaneet sellaisen ylivallan, että kaikki, jotka eivät ole kuin yhtä maata heidän kanssaan, ovat kuin henkipattoja, eikä yhdistyksen kokouksissa ja iltamissa voitu pitää heidän mellastuksensa vuoksi minkäänlaista järjestystä. Työväentalon lattialla näkyivät vieläkin siellä vuosi sitten tehdyn verityön jäljet. Useimmat ikkunat oli pirstottu, esirippu revitty puukolla riekaleiksi ja kaikkialla muualla näkyivät hävityksen jäljet».
Asianomaisten sosialististen johtopiirien taholta tahdottiin kuitenkin tehdä vakava yritys kerkkolaisten käännyttämiseksi, ja lähetettiin heidän tykönsä täysivaltainen yhdystoiminnan järjestäjä ja tarkastaja tekemään mitä tehtävissä oli.
Kun tämä toimihenkilö saapui Kerkkolan kylän työväentalolle ja katseli ympärilleen sekä huomasi verisen lattian, pirstotut ikkunat, puukolla revityn esiripun riekaleet ynnä muun hävityksen kauhistuksen, synkistyi hänen mielensä ja hän kutsui kerkkolaiset koolle.
Kerkkolaiset tulivat vähän epätietoisen näköisinä ja täyttivät salin, minkä jälkeen toimihenkilö astui esiripun riekaleitten eteen ja piti jylisevän rangaistus- ja parannussaarnan, mitä paikkakuntalaiset kuuntelivat vaiteliaina, ilmaisematta omaa mielipidettään puolesta enempää kuin vastaankaan.
Annettuaan kerkkolaisille entisestä elämästään mitä kuului muutti puhuja äänensä vähän lempeämmäksi ja ilmoitti, että nyt on tullut aika aloittaa yhdistyksen toiminta uudestaan siistimmissä merkeissä. Puhuja kehoitti siis läsnäolevia ilmoittautumaan tämän uudestaan muodostetun yhdistyksen jäseniksi.
Pitkä äänettömyys. Kukaan ei ilmoittautunut.
Puhuja loi seurakuntaansa uhkaavan silmäyksen ja ilmoitti, että ellei yhdistyksen toimintaa uudelleen aloiteta ja rauhallisemmalle pohjalle perusteta, niin hän julistaa yhdistyksen lakanneeksi ja tekee yksin tein tiettäväksi, ettei Kerkkolan työväentalolla vastedes saa toimeenpanna minkäänlaisia tilaisuuksia, ei huonoja eikä hyviä.
Puhuja antoi kuulijakunnalleen vielä hiukan ajatusaikaa, mutta kuulijakunta mulkoili vain puhujaan ympyriäisillä somerolaisilla maapässinsilmillä ja vaikeni kuin muuri.
Kiusallisen hiljaisuuden jälkeen julisti puhuja silloin lopullisen ja peruuttamattoman pannatuomionsa ja pyyhki Kerkkolan työväenyhdistyksen pois elävien kirjoista ja ajoi kuulijakuntansa pellolle taikka oikeammin pimenevälle somerolaiselle maantielle, lukitsi talon ja pisti sen avaimet taskuunsa, vieden ne mennessään pois koko Kerkkolan kylästä.