Käkisalmen pitäjän Vuohensalon kylässä on jo vuosikymmeniä asunut ja vaikuttanut ent. maakauppias Niilo Levonen. Oli hänellä ennen maakauppa, mutta se joutui vähitellen n.s. juoksevalle tilille. Sitten kun oli loppunut tavarat hyllyiltä ja rahat laatikosta, ryhtyi hra Levonen omistamaan kykynsä ja työtarmonsa enemmän tai vähemmän jakamattomana Vuohensalon kylän kukoistavan postipysäkin hoitoon.
Vuohensalon kyläläiset ovat jo vuosikausia joka sunnuntai kirkossa ja välistä arkipäivinäkin kotonaan rukoilleet taivaallista isäänsä, että taivaallinen isä korjaisi Niilo Levosen pois Vuohensalon kylästä, joko luoksensa tai sinne lämpimämpään paikkaan taikka edes johonkin toiseen kylään Viipurin läänissä. Taivaallinen isä on kuitenkin asian johdosta antamillaan välipäätöksillä harkinnut kohtuulliseksi, etteivät vuohensalolaisten anomukset anna aihetta mihinkään toimenpiteisiin hänen puoleltaan mainittuun Niilo Levoseen nähden. Hän katsoi, ettei Hänellä ollut mitään syytä puuttua vielä mainitun Levosen ja vuohensalolaisten keskinäisiin asioihin.
Kun ei korkeampien voimien taholta eikä valitustietä saatu muutosta asioihin, ryhtyivät vuohensalolaiset omin keinoinsa toimimaan siihen suuntaan, että saataisiin Niilo Levonen pois paikkakunnalta, missä tarkoituksessa eräs naapuri osti hänen talonsa, tietenkin siinä luulossa ja toivossa, että Niilo talon myytyään muuttaisi siitä pois. Tämä otaksuminen osoittautui kuitenkin harhaanjohtavaksi, sillä Niilo tosin myi kernaasti talonsa, mutta ei suinkaan muuttanut sieltä pois. Talon uusi omistaja kävi monta kertaa pyytämässä, että hän muuttaisi, mutta Levonen katseli vain häntä levollisesti, eikä muuttanut minnekään.
Eräänä aamuna muutama viikko sitten heräsi Levonen eräänlaiseen jyrähdykseen, ja avattuaan levolliset silmänsä näki hän, että tuvan savupiipusta oli pudonnut iso kivijyrkäle hänen kiisselikattilaansa, joka illalla oli jäänyt pankolle.
Tapaus näytti Levosesta mielenkiintoiselta, ja käännettyään kylkeään jäi hän odottamaan jatkoa.
Jota myöskin tuli, ja tuli kiviä savupiipusta oikein satamalla, ja uuden omistajan ääni kuului ullakolta kuin Siinain vuorelta, eikä aikaakaan kun mies pujotti päänsä siitä reiästä, mistä savupiippu menee katolle, ja lausui tätä vähemmän tavallista tietä hyvänhuomenen toivotuksen Niilo Levoselle sekä ilmoituksen, että koska Levonen edellisenä iltana oli kieltäytynyt laskemasta uutta isäntää enää sisälle ovesta puhumaan muuttamisesta, niin oli hän tänä aikaisena, kauniina ja tarkoitukseen muutenkin sopivana aamuhetkenä kiivennyt poikineen katolle ja rautakankien avulla ruvennut purkamaan uunia.
Saatuaan tämän selityksen veti Levonen levollisesti muijineen ja lapsineen peitettä korviinsa, uunin seinien kaatua rumahdellessa maahan ja savun ja tuhkan tuprutessa tupaan, niin ettei ikkunoiden reikiä enää erottanut. Vasta sitten, kun tuvan uusi omistaja seisoi hänen vuoteensa vieressä rautakankineen, valmiina vääntämään vuoteen nurin, alkoi hän haukotella ja kysellä kuulumisia.
Kaadettuaan vielä kaikki toisetkin uunit talosta palasivat uuninkaatajat tyytyväisin mielin aamiaiselle kotiinsa.
Levonen katseli, mitä tapahtunut oli, ja muutti sitten. Mutta kun toisissa Vuohensalon kylän taloissa oli vielä uunit, piti Levonen aivan tarpeettomana muuttaa toiseen kylään. Hän muutti vain erääseen naapuriin läksiämeksi.
Pari päivää myöhemmin kokoutui kylän väki yleiseen kansalaiskokoukseen päättämään, mihin kylän postipysäkki olisi näiden Vuohensalon postioloja järkyttäneiden mullistusten jälkeen sijoitettava, ja 30 äänellä 3 vastaan päätettiin se sijoittaa Mikko Javanaisen taloon. Mutta kuultuaan kokouksesta otti Levonen aivan levollisella mielellä mahtavan kokoiset pihdit kainaloonsa, irroitti postipysäkin kyltin sekä kirjelaatikon entisen asuntonsa seinästä, ja kun kyläläiset palasivat kansalaiskokouksesta, käveli heitä vastaan tiellä Vuohensalon postitirehtööri postilaatikko selässä ja kyltti rinnalle sidottuna.