(1919.)
ISOÄIDIN TOIVOMUS
Oletteko kuulleet isoäidistä, joka on pannut vanhat, ryppyiset kätensä ristiin ja katselee rukoilevasti ympärilleen himmeillä vetistävillä silmillään, ja kyselee, eikö missä olisi niin hyväsydämistä ja armeliasta ihmistä, joka menisi ja vääntäisi niskat nurin hänen tyttärenpojaltaan?
Sellainen mummo on nyt Yhdysvalloissa.
Me emme muistaaksemme ole kuulleet puhuttavan Venäjän vallankumouksen äidistä, mutta sitä enemmän olemme me aikoinamme kuulleet sen isoäidistä, vanhasta rouvasta Breshko-Breshkowskajasta. Ehkä on äiti kuollut. Mutta mummo ei ole kuollut. Tuonnottain muistelemme kyllä lukeneemme, että mummokin muka on sammunut, mutta nyttemmin on selvinnyt, ettei mummo olekaan kuollut. Eikä haluakaan kuolla ennen kuin on nähnyt sen ilonpäivän, että rakkaat ja avuliaat naapurit ovat käyneet taittamassa niskan hänen lapsenlapseltaan. Mummo Breshkowskajan on nimittäin onnistunut päästä Yhdysvaltoihin, ennen kuin hänen rakkaan tyttärenpoikansa, jonka päättäväisyys, ripeätuumaisuus ja toimintahalu on yleisesti tunnettu asia, onnistui kierauttaa mummon omat niskat poikki.
Ja siellä istuu nyt mummi ja siunailee ja päivittelee maailman pahuutta ja lastenlasten ilkeyttä ja kiittämättömyyttä ja kertoo kaikille ihmisille, millainen riiviö hänen tyttärenpoikansa on, josta muori oli luullut tulevan maailman suurimman ja jaloimman sankarin ja hyväntekijän, mutta josta tulikin sellainen huligaani, että itse hänen mumminsakin, joka oli kasvattanut ja hoitanut häntä kuin omaa lastaan ja ohjannut hänen ensimmäisiä horjahtelevia askeleitaan ja nostellut häntä lätäkköjen yli ja kammannut hänen päänsä ja solminut kauniin, punaisen nauharuusukkeen hänen pienen, pyöreän leukansa alle ja antanut hänelle uuden koltin ja opettanut hänelle ihmistapoja ja puhdistanut tarpeen vaatiessa hänen nenänykerönsä, että tämän hyvän ja kiltin mumminkin täytyi pojan kasvettua ja vahvistuttua jättää kahvipannut hellalle kuohumaan ja lähteä kiireesti käpälämäkeen.
— Höp-pöp-pöp…, höpöttävät mummon kurttuiset, hampaattomat leuat hengästyksestä ja mielipahasta. -Se-he-hellainen poika! Ja tämäkö on minun tyttärenpoikani… siunatkoon sentään! Rakkaat ystävät, menkää ja vääntäkää hänen niskansa nurin!
»Kuten God. Rodiny Kööpenhaminan kautta saapuneen tiedon mukaan kertoo, kannattaa nykyjään Yhdysvalloissa oleskeleva Venäjän vallankumouksen isoäiti Breshko-Breshkowskaja innokkaasti ulkovaltojen väliintuloa Venäjällä».
Kaksi vuotta takaperin olisi tällainen kertomus tuntunut yhtä uskomattomalta kuin se nyt tuntuu uskottavalta. Ajat muuttuvat kahdessa vuodessa ja me muutumme aikojen mukana. Vallankumouksen sedät ja tädit ja enot ja kummit ja isoäiditkin muuttuvat. Hekin ovat saaneet enemmän kuin tarpeekseen nuoren isännän parannuspuuhista vanhassa talossa.
Mummo Breshkowskaja on havainnut todeksi sen vanhan mietelmän, ettei sitä aina tiedä mikä sika mistäkin porsaasta kasvaa. Se on surullista, mutta minkäs sille.