Joka nyt vääntäisi lapsenlapselta niskat kaksinkerroin, se saisi ensimmäisenä mummolta siunauksen.
(1919.)
KUTKA PELASTIVAT LENININ?
Mahtaakohan hra Lenin, o.s. Uljanow, osoite Moskova, Kremli, enää muistaa, kutka hänet pelastivat erittäin pallasta kiipelistä vähän päälle 10 vuotta takaperin, tarkemmin sanoen joulun edellä v. 1908. Ei se ainakaan oikein siltä tunnu, sillä siitä, ettei hra Lenin niihin aikoihin joutunut häntä innokkaasti etsivien venäläisten ohranamiesten kynsiin ja sitä tietä mahdollisesti johonkin tarkoituksenmukaiseen ja tilaisuutta varten pystytettyyn hirsipuuhun jonkun venäläisen vankilan takapihalla, saa hän kiittää niitä samaisia suomalaisia, joiden pään menoksi hänen joukkonsa mielellään hiovat puukkojaan Rajajoen toisella rannalla.
Tukholman »Aftonbladetissa» on ollut pitkä ja mieltäkiinnittävä selostus Leninin paosta Suomesta v. 1908, ja on se kirjoitettu sitä suuremmalla asiantuntemuksella, kun kirjoittaja itse oli auttamassa Leniniä pakoon Turusta.
Lenin oli piileskellyt kolmisen viikkoa Helsingin lähellä Oulunkylässä, kun ohranamiehet pääsivät hänen jäljilleen. Kuultuaan olevansa vaarassa päätti Lenin heti poistua maasta ja nousi Turkuun lähtevään junaan, ja huomasi junan Karjalta lähdettyä saman urkkijan, joka oli ennenkin metsästänyt häntä, istuvan vaunussa ja pitävän häntä tarkoin silmällä. Lenin pelastui ennen Turkuun tuloaan hyppäämällä junasta sen lähdettyä Littoisten asemalta, sekä jatkamalla kävellen matkaansa Turkuun.
Turusta auttoivat suomalaiset Leninin Paraisiin, missä hänen turvallisuuttaan valvoi m.m. paikkakunnan silloinen poliisikonstaapeli. Sieltä pääsi Lenin vähitellen, osaksi hengenvaarallisten jäämatkojen jälkeen, Nauvoon, mistä hän vihdoin voi jatkaa matkaansa »Borella» Tukholmaan. Lenin oli pelastunut, oltuaan muutamia vuorokausia ruotsalaisten, jouluryypyksissä olevien saaristolaisukkelien keskuudessa niin suuressa pelossa ja vapistuksessa, että hän kirjoittaessaan Kööpenhaminasta auttajilleen kirjeen, missä kuvaili matkan loppuvaiheita, vakuutti että »es war viel schlimmer als in Sibirien» — »se oli paljon kamalampaa kuin Siperiassa!» — Erikoista mieskohtaista rohkeutta ei Lenin auttajansa ja matkatoverinsa kuvauksesta päättäen osoittanut kertaakaan koko aikana. Päin vastoin pelkäsi hän niin kovasti, että toisia välistä oikein harmitti.
Suomalaisia saa siis Uljanow-Lenin kiittää siitä, että hän nyt hallitsee Neuvosto-Venäjää. Tähän katsoen olisi meillä niin ollen oikeastaan syytä vaatia häneltä hieman kiitollisuutta palveluksistamme niiltä ajoilta, jolloin hän ei vielä ollut peljätty tiikeri, vaan vavahteleva jänis, jota itsepintaiset, lotkokorvaiset vainukoirat ajoivat takaa. Mutta ehkäpä ei Lenin enää muista niitä aikoja. Sen jälkeen on paljon tapahtunut, ja ihmisen muisti, niinkin hyväpäisen miehen kuin Leninin, verrattain hatara. Ja totta puhuen täytyykin meidän tunnustaa, että me tuntisimme itsemme hieman vaivatuiksi, jos Lenin alkaisi ylistää meitä ja silitellä päätämme. Tuntisimme itsemme ikäänkuin jossakin suhteessa noloksi muun maailman ihmettelevien katseiden edessä. Niin että ehkäpä sittenkin annetaan ne entiset tuttavuudet olla sillään, ja jos vasta satutaan tapaamaan, niin esitellään itsemme uudestaan, ikään kuin näkisimme toisemme ensi kerran.
Ajat vaihtelevat. Ja se tää maailma muuttuu. Jos hra Leninin silloiset suomalaiset ystävät olisivat osanneet arvata, millaiseksi se ja heidän venäläinen holhottinsa vielä muuttuu, niin olisivat he todennäköisesti antaneet hänen itse hoidella asiansa.
(1919.)