Tov. Lötjönen makaili penkillä selkäpuoli ylöspäin ja piippu hampaissa, lausuen julki mieskohtaiset aistimuksensa muutamalla harvalla sanalla:
— Lähtee se tuosta katajasta oikein lojaali ja väkevä haisu…
Mihin Josehviina Rytkyläinen, ilmakehän puhtautta silmälläpitäen, varoiksi huomautti:
— Anna sinä Lötjönen niiden katajien vain yksikseen lemuta — jottei tule paha sekoitus…
— Ha ha ha! nauroi Kaisa Kompura avoimesti, erittäinkin kun ei hänellä ole hampaitakaan, ja sanoi:
— Ripustan tuon hameeni tuohon uunin eteen kuivamaan, koska ei vielä kuulu niitä kommunistin soluja…
Kaisa Kompura pudotti päällyshameensa ja asetti sen nuoralle uunin eteen, ja hetken perästä todisti tov. Lötjönen:
— Kuivuu siinä Kaisan hame, kun jo höyryää… siinä on oikein lojaali lämmin.
— Missähän se Sinkkosen Reeta viipyy? tiedusteli Josehviina Rytkyläinen, ja kun Sinkkosen Reeta samassa tempasi oven auki ja nosti sisään suuren pärekorin, murahti tov. Lötjönen silmät puoliummessa:
— Se on pirukin aina siinä missä mainitaan.