Tov. Tiilikaisen seuraavaan tiedusteluun, oliko komitea mennyt antamaan siinä suhteessa mitään lupauksia, vastasi kunniasolu Näppinen ensin kieltäen, mutta sitten, asiaa tarkemmin muisteltuaan, kolmasti myöntäen.
Justus Tiilikainen ilmoitti tämän johdosta vastalauseensa, esiintuoden vallankumouksellisen taktillisuuden valossa, ettei komitealla ollut sellaiseen lupaukseen mitään ehdotonta oikeutta.
Israel Huttusen kiellettyä tov. Tiilikaista puhumasta vallankumouksen nimessä esitti Justus Tiilikainen, että kokous huutaisi alas komitean, mihin suuri enemmistö karjuen yhtyi, leimaten komitean menettelyn kansan pettämiseksi.
Sihteeri Mikko Tarjus otti taskuistaan kolme noskelaisilta saatua täysinäistä putelia, ilmoittaen niistä pääsevän osallisiksi vain niiden, jotka yhtyvät kannattamaan komitean menettelytapaa, koska noskelaiset ovat myöntäneet nämä putelit nimenomaan mielialan muokkaamista varten kommunistien keskuudessa.
Tämän ilmoituksen johdosta syntyneen pitkän ja synkän vallankumouksellisen äänettömyyden aikana asettui komitea pöydän ääreen, asettaen pullot eteensä, minkä jälkeen puhemies Näppinen, siveltyään muutamia kertoja kämmenellä kasvojaan ja pyyhittyään suupieliään, esitti Pöllölän vallankumouksellisen köyhälistön vastattavaksi, nauttiiko neuvotteleva komitea luottamusta, ja onko saapuvilla ketään, joka sihteeri Tarjuksen ilmoituksen kuultuaan edelleenkin tahtoo leimata komitean menettelyn kansan pettämiseksi?
Mikko Tarjuksen ottaessa korkkiruuvin taskustaan ja alkaessa hitaasti vetää korkkia auki yhdestä putelista pyysi toveri Kusti Pirhonen puheenvuoroa ja lausui mielipiteenään, että kokouksen taholta on tapahtunut väärinkäsitys ja että Pöllölän vallankumouksellinen internaali, ottaen huomioon vallankumouksellisen joukkotahdon ahdistetun aseman lahtariyhteiskunnassa ja komitean jäsenten yleisesti tunnustetut suuret ansiot internaalissa, mielenylevyydellä hyväksyy komitean toimenpiteet yhteisen rintaman luomiseksi porvarillista ohranamaisuutta vastaan sekä luopuu kaikesta kiihoituksesta noskelaisia vastaan.
Puhemiehen kysymykseen, onko tämä kansan tahto, vastasi kokous jyrisevällä huutoäänestyksellä myöntävästi.
Puhemiehen kysymykseen, katsooko Pöllölän internaali, että toveri Justus Tiilikainen on kenkku ja että hän on yrittänyt antaa iskun vallankumouksen selkään, vastattiin niinikään myöntävästi kaikilla äänillä tov. Tiilikaisen ääntä vastaan.
Toveritar Reeta Sinkkonen ilmoitti, että koska iltamavieraita alkaa jo keräytyä pihalle, olisi internaalin siirryttävä pulloineen kahvilan puolelle, mikä hyväksyttiin.
11 §.