HÄRMÄLÄISTÄ
Joku lukija ajattelee otsakkeen nähtyään, että mikä lienee taas tappelujuttu.
Minkäs me sille mahdamme.
Emme me ole tapelleet. Emme ainakaan pariin vuosikymmeneen. Emmekä mielellämme vastakaan tappele, mikäli voimme asiat rauhallisemmin järjestää. Vaikka meissäkin on porilaista verta, ja vaikka esi-isämme Puolan, Lützenin ja Narvan tanterilla antoivat selkään jos saivatkin.
Mutta Härmässä on kyllä, valitettavasti, taas kiihdytty. Viime viikolla. Ja suutari Oskari Pärpuumi on senjohdosta hieman hatarassa tilassa Lapuan kunnansairaalassa. »Yhdeksän reikää ihmisessä», sanoo sananparsi. Mutta Pärpuumissa on 39, joista 30 vasta viikon vanhoja.
Pohjolan kesäillan valohämyssä ja härmäläisten käkien kukkuessa tahtoivat renkimiehet Toivo Holstikko ja Antoni Taipale sisäänkäydä erääseen mieltäkiinnittävään aittaan, jonka haltijattarena oli eräs vielä mieltäkiinnittävämpi pohjolatar.
Aitan ovi oli suljettu, ja kuinka siinä sitten lienee selville käynyt, että Pärpuumi oli jo aitassa, hänkin.
Toivo Holstikko ja Antoni Taipale koroittivat vähän ääntään, jotta se voitaisiin kuulla aittaan sisälle, ja sanoivat, että olisiko Pärpuumi niin hyvä ja pistäytyisi hiukan ulos raikkaaseen, valohämyiseen Pohjolan kesäyöhön… meillä olisi vain vähän asiaa Pärpuumille.
Pärpuumi ei ollut mikään Dalai laama, joka ei millään ehdolla poistu Tibetin luostarista. Pärpuumi sanoi pohjolattarelle, että odota vähän, minä tulen heti takaisin.
Ja Pärpuumi astui ulos.