Nyt alkoivat enonkoskelaiset käsittää asian, ja talosta taloon levisi sana, että Enonkoskella on spiritisti, joka saa pöydät leijailemaan tyhjässä ilmassa ja manaa kuolleet enonkoskelaiset kertomaan koputuskielen avulla terveisiä ja kuulumisia Tuonelan tuvilta.
Enonkoskelaisista alkoi asia tuntua juhlalliselta, jopa peloittavaltakin, niin etteivät enonkoskelaiset mielellään liikkuneet lyhyen talvipäivän mailleen mentyä yksin ulkosalla edes omissa koti nurkissaan, koska heistä tuntui siltä kuin voisi joku jo ammoin haudattu sukulainen tai tuttava millä hetkellä tahansa pistää aavemaiset kasvonsa näkyviin nurkan takaa ja kuiskata: »iltaa!»
Mutta spiritisti kutsui joukon asianharrastajia spiritistiseen istuntoon, ja asianharrastajat kokoutuivat sekä uteliaina että pelokkaina tähän outoon ja kammottavaan tilaisuuteen.
Kun alkuvalmistukset oli tehty, ja spiritisti oli läsnäolijoille selittänyt, mitä heidän oli tehtävä, istuutui spiritisti läsnäolevien kera pöydän ympärille, ja enonkoskelaiset muodostivat meedion kanssa piirin tarttuen toistensa käsiin, jotka tuntuivat kylmänkosteilta.
Eikä ollut huoneessa muuta valaistusta kuin ulkona talvisella pakkastaivaalla loistavan kuun kalpea, haaveellinen valo.
Spiritisti ummisti silmänsä ja tuntui vaipuvan jonkinlaiseen horrokseen, ja tuskallisen äänettömyyden vallitessa, jossa jokainen kuuli oman sydämensä levottoman jyskytyksen, odottivat istunnon osanottajat sitä suurta ja värisyttävää hetkeä, jolloin pöytä alkaa itsestään kohota ilmaan, haamujen kädet hipaisevat läsnäolijoita ja näkymättömien soittokoneiden säveliä kuullaan katon rajasta.
Minuutti kului toisensa jälkeen, kunnes pöytä vähän liikahti. Jännityksestään huolimatta valppaat ja ovelat enonkoskelaiset huusivat kuitenkin heti, että mitäs te sillä jalallanne… tässä pitää olla rehellinen peli!
Spiritisti raotti väsyneitä silmiään ja sanoi, että hänen jalkansa oli vain vahingossa sattunut pöydänjalkaan.
Ja sitten taas istuttiin ja odotettiin pöydän kohoamista ja henkien koputuksia, mutta henget eivät tuntuneet olevan halukkaita rupeamaan ajatustenvaihtoon enonkoskelaisten kanssa, ja mitä pöytään tulee, niin ei se suostunut hievahtamaan millimetrinkään vertaa. Sillä oli arvattavasti hyvä olla juuri siinä asennossa, jossa se oli.
Vihdoin huokasi meedio ja avasi silmänsä kysyen, mitä kuuluu ja olivatko läsnäolijat huomanneet mitään erikoista, ja enonkoskelaiset vastasivat, että rauha kuuluu, kiitoksia vain kysymästä, eikä ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista.