Miljaardeja vuosia oli Maa kiertänyt aurinkonsa ympäri, läpikäyden kaikki kehitysasteensa kaasumaisesta jäätyneeseen tilaan. Nyt oli se jo melkein autio.
Aurinko näkyi taivaalla kaasumaisena pallona, jonka vähentävä lämpö ei enää jaksanut pitää hengissä kohmettuvaa Maata.
Jää peitti maapallon.
Jää ja lumikinokset.
Ei kuulunut edes susien ulvontaa noilla autioilla lumilakeuksilla, sillä viimeinen susi oli paleltunut kuoliaaksi.
Ei ollut enää muita ihmisiäkään elossa kuin yksi helsinkiläinen puhelimenomistaja, yksi puhelinaseman neiti — keksinnöstä, joka teki keskusaseman neidit tarpeettomiksi, luovuttiin pian, koska yleisöllä ei siinä tapauksessa ollut kelle purkaa kiukkuaan, jos jotain sekaannusta tapahtui — ja Etelä-Suomen kaupunkienvälisen puhelinosakeyhtiön johtokunta.
Mistä syystä Etelä-Suomen kaupunkienvälinen puhelinosakeyhtiö vielä oli elossa? Miksi ei se ollut paleltunut kuoliaaksi, kuten maailman viimeinen susi?
Luultavasti siitä syystä, että sillä sudella — oli niin paljon puuhaa miettiessään keinoja, millä saada yleisön puhelinmaksut kohoamaan, aina vain ja lakkaamatta, uupumatta ja pysähtymättä lyhenemään, ettei se ollut ehtinyt eikä muistanut kohmettua kuoliaaksi kuin tuo edellämainittu susi ja koko muu luomakunta.
Ja se helsinkiläinen puhelimen omistaja oli pidellyt kynsin hampain kiinni viimeisestä hengenkipinästään saadakseen nähdä, kuinka korkeiksi Etelä-Suomen kaupunkienvälisen puhelinosakeyhtiön puhelinmaksut maailman loppuun mennessä ehtisivät kohota.
Mutta kylmyys oli nyt käynyt sietämättömäksi sitkeimmillekin. Loppu oli lähellä.