Puhelinyhtiön johtokunta istui konttorissaan kolminkertaisissa sudennahkaturkeissa, mutta siitä huolimatta vilusta hytisten, ja teki päätöksiä puhelinmaksujen korottamisesta.
Aina kun uusi koroitus oli tehty, soitti sihteeri keskusasemalle ja ilmoitti huiveihin, huopiin, sängynpeitteisiin ja vällyihin kääriytyneelle neidille, että puhelinmaksut olivat taas koroitetut kaksinkertaisiksi ja puheluaika lyhennetty puolta lyhemmäksi.
Johtokunnan jäsenistä havaittiin kaksi jäätyneen jääköntiksi ja kannettiin toiseen huoneeseen, jonka jälkeen jäljellä olevat ryhtyivät käsittelemään juuri valmistunutta ehdotusta puhelinmaksujen koroittamisesta.
Mutta se edellämainittu puhelimenomistaja istui kylmässä kamarissaan, hengityksen noustessa huuruna hänen suustaan ja sieraimistaan, ja päätti luopua toivottomasta taistelustaan.
Sitä ennen tahtoi hän kuitenkin käyttää vielä kerran puhelinta.
Viimeisen kerran…
Minne soittaisi?
Minne tahansa. Eihän mistään kuitenkaan vastattaisi..
Hän kohotti kuulotorvea:
— Turkuun, olkaa hyvä!
— Soittan!