Olemme lukeneet uutisen kihlakunnanoikeuden päätöksestä siinä suuressa Seinäjoen lakki-jutussa ja tervehdimme sitä tyytyväisyydellä. Olen kuulevinani kättentaputuksia, pieksupohjien töminää permantoa vastaan, iloisia murahduksia ja muita hyväksymisen, ymmärtämyksen ja kannatuksen ilmauksia kautta maan.
Olemme lukeneet, että asioitsija Raine, Seinäjoella, sai kevätkesällä v. 1913 ilmoituksen, että hänelle on välitystoimistoon saapunut vuotia.
Asioitsija painoi lakin lujasti päähänsä ja läksi välitystoimistoon niitä vuotia noutamaan.
Välitystoimiston asiamies kiinnitti ensin huomionsa siihen seikkaan, että vuota-asioitsija esiintyi toimistossa lakki päässä ja tähän seikkaan kiinnitti hän myöskin asioitsija Raineen huomiota, kehottaen häntä paljastamaan päänsä.
Asioitsija Raine ei siihen suostunut. Ei millään, ehdolla. Miksi hän olisi ottanut lakin päästään?
Raine ei ottanut lakkia päästään, eikä asiamies Suosalmi antanut hänelle rahtiseteliä. Ja ilman rahtiseteliä ei Raine saanut vuotia.
Raine meni pois. Lakki päässä.
Jonkun ajan kuluttua tuli hän uudelleen vaatimaan vuotiaan. Lakki lujasti päässä. Tällä kertaa ei keskustelu tullut niinkään pitkäksi kuin edellisellä, sillä paikalla ollut poliisi sai käskyn taluttaa Raineen ulos. Ja hänet talutettiin.
Mutta lakki oli edelleen päässä.
Niin kului aika kulumistaan. Raine ei erehdyksessäkään ottanut lakkia päästään, eikä Suosalmi erehdyksessäkään antanut hänelle hänen vuotiaan, sillä tässä oli lopullisesti ratkaistava tärkeä periaatteellinen kysymys, tässä törmäsivät yhteen kansanvaltaisuuden ja virkavaltaisuuden periaatteet, eikä kumpikaan puoli peräytynyt.