Jukka Puikkosella oli kaksi lehmää, mutta hän halveksi niitä. Ja mitä enemmän voikilon hinta nousi, sitä enemmän hän niitä halveksi. Hän koetti halveksivan katseensa voimalla hypnotisoida molemmat lehmänsä lypsämään puolta enemmän kuin ennen, mutta lehmät töllistelivät häneen totisesti eivätkä hypnotisoituneet enempää kuin ennenkään.
Toisen lehmän nimi oli Heikkinen, toisen Alitalo. Jukka Puikkonen harrasti näet sellaisia lehmännimiä. Alitalo lypsi vielä vähemmän kuin Heikkinen, ja kun halkoja kuljettavat lotjamiehet lupasivat Jukka Puikkoselle 22 markkaa kilosta, niin meni Jukka Puikkonen kesantopellolle ja kiroili Heikkistä ja Alitaloa ja etenkin Alitaloa noin puolen tuntia. Alitalo heilutteli korviaan, mutta ei luvannut lypsää enempää.
Jukka Puikkonen päätti myydä Alitalon teurastajalle. Puikkoska esitti vastalauseensa, mutta sitä ei otettu huomioon. Teurastajakin sanoi, että Alitalon luontaiset lahjat viittaavat lihapuotiin, ja osti Alitalon mielellään.
Sitten alkoi Jukka Puikkonen kuulostella itselleen uutta ja hyvää lypsylehmää, ja käsitti sellaisen peninkulman päästä. Se maksoi 200 mk. enemmän kuin hän oli Alitalosta saanut, ja Jukka Puikkonen vannoi, ettei hän maksa siitä niin paljoa, mutta maksoi kuitenkin, kun Nyrkkivaaran Petri ei helpottanut. Maksoi, ja lohdutti itseään voikilon hinnalla, jonka Petri ennusti nousevan kahdessa viikossa 30 markkaan.
Sitten kysyi Jukka Puikkonen uuden lehmänsä nimeä, ja kuultuaan, että se oli Mansikki, risti hän sen uudestaan sanoen:
— Gröönruus on sinun nimesi oleva.
Jukka Puikkonen toi lehmän kotiinsa ja oli sen jälkeen hyvin väsynyt, sillä hän oli saanut vetää Gröönruusia koko matkan. Gröönruus ei ollut juuri vastaankaan harannut, mutta ei myöskään kävellyt vetämättä, ja Jukka Puikkosen täytyi vetää.
Jukka laski Gröönruusin kesantoon Heikkisen luo, ja Gröönruus katseli
Heikkistä tuokion miettiväisen näköisenä ja meni ja puski sitten
Heikkistä. Tästä hetkestä alkaen tunnusti Heikkinen Gröönruusin
ylemmäkseen. Jukka Puikkonen katseli akkunasta ja hymyili ja huomautti
Puikkoskalle:
— Se onkin vähän toisenlainen lehmä tämä Gröönruus kuin se perhanan
Alitalo.
Puikkosella ja Puikkoskalla oli piha-aidan sisässä navetan takana kaalimaa, jossa oli 53 kaunista kaalinkerää, ja seuraavana aamuna yllätti Puikkoska Gröönruusin ja Heikkisen kaalimaasta. Molemmat karkoitettiin sieltä, ja Gröönruus sieppasi lähtiessään vielä yhden kaalinkerän evääksi. Sitten laskettiin kaalinkerät ja todettiin niitä olevan 47. Jukka Puikkonen kiroili Gröönruusia ja Heikkistä ja läksi korjaamaan veräjää, jonka purkamisesta kunnia epäilemättä lankesi Gröönruusille, koska Heikkinen oli järkensä puolesta yleensä tunnettu yksinkertaiseksi.