Otti sitten ja antoi tieteellisille tutkimuksille niinsanottua palttua. Ja päästäkseen koulukirjoistaan ja maistereistaan luotettavan välimatkan päähän, läksi Amerikaan.
Muutamaan kuukauteen ei ystävästämme Pekasta kuulunut mitään.
Sitten tuli kaupungin lukusaliin Amerikan suomalaisia lehtiä, joista eräässä oli seikkaperäinen kuvaus eräällä valtamerilaivalla matkalla Europasta Amerikaan toimeenpantu — syömäkilpailu. Tässä kilpailussa, johon otti osaa suuri joukko kauhean isokokoisia miehiä eri osista maapalloa, miehiä, jotka kukin kotiseudullaan olivat saavuttaneet kuolemattoman maineen suursyömisen alalla, voitti repäisevästi, loistavasti ja ehdottoman ylivoimaisesti pitkä, hontelon näköinen nuorukainen, herra Pekka S., kotoisin I:sta Suomessa. Hänen syöntinsä oli jättänyt varjoon kaiken, mitä Amerikassakaan oli tässä suhteessa saatu nähdä ja kuulla.
Olihan se hauskaa kuulla, että Pekka S:ää jo heti alussa niin hyvin luonnisti, mutta toiselta puolen meitä vähän harmittikin se, ettemme me muut saaneet olla tilaisuudessa läsnä.
Tiesimme näet varmasti että useimmat meistä olisivat voineet menestyksellä kilpailla Pekka S:n kanssa, ja 5 tai 6 miestä olisi hänet ehdottomasti voittanutkin.
Karhu, joka rakennutti kaksi vaivaistaloa.
Susi-, kettu-, jänis-, kissa-, koira-, kaniini-, naakka-, kiuru-, varis- ja harakka- y.m. eläintaruihini peräti kyllästynyt lukija suvaitkoon olla säikähtämättä tämän kyhäyksen otsikkoa ja siinä esiintyvää suurta, karvaista petoeläintä.
Tämä ei nimittäin satu olemaan mikään eläintieteellinen tutkielma, vaan kertomus eräästä kiteeläisestä puusepästä ja hänen tähänastisesta elämäntyöstään.
Puuseppä Karhu syntyi köyhistä, mutta kunniallisista vanhemmista Kiteen pitäjässä jonakin päivänä tai yönä 1860-luvulla. Lapsi, joka kasteessa sai nimen Juho, osoittaikse viisaaksi ja nokkelaksi pojaksi, ja pantiin sen vuoksi puusepän oppiin.
Tällä alalla vaikutti hän siihen saakka, kunnes oli täyttänyt 40 vuotta. Riittipä häneltä aikaa töittensä lomassa kirjallisiinkin harrastuksiin, ja harjoitteli hän etupäässä supliikkien, — valitusten ja anomusten laatimista, lähettämättä näitä papereja kuitenkaan toistaiseksi mihinkään asianomaiseen paikkaan. Ne olivat vain jonkunlaisia konsepteja vastaisen varalle. Samalla oli hän, kertoo Käkis. S:n "Jyrä", jolle kunnia hra J. Karhun "löytämisestä" ensi sijassa kuuluu, ”ankara tietomies, joka oli tietävinään kaikista asioista taivaan ja maan välillä sekä vielä vähän enemmänkin.”