Rautalahdella saarnasi tässä kevättalvella voimakkaasti muuan "saarnaaja Liimanen". Varsinkin pelkäsi hän, että rautalahtelaiset herkkäuskoisuudessaan antaisivat ”väärien profeettain', ”kirkon vihollisten', "lahkolaisten" ja "villitsijäin" ynnä muiden samanlaisten tunnottomien petturien vetää itseään nenästä. Niitä on näet niin paljon sellaisia ilkeitä ihmisiä, jotka haluaisivat houkutella rautalahtelaiset harhapoluille.
Rautalahtelaiset huokailivat ja haikailivat tämän maailman pahuutta ja kiittivät vedet silmissä saarnaaja Liimasta, luvaten antaa pettureille ja väärille profeetoille hyvän kyydin, jos ne vain uskaltavat pistää nokkaansakaan Rautalahdelle.
Kun Liimanen oli tarpeeksi vahvistanut rautalahtelaisia tässä hyvässä päätöksessä, otti hän suuren lautasen ja keräsi kolehdin, jonka hän ilmoitti lankeavan Sortavalan Evankeliselle seuralle, joka oli lähettänyt hänet pelastamaan rautalahtelaiset murjaanien ja koirankuonolaisten uskosta. Lautaselle karttui hyvänlainen läjä kuparia ja hopeaa, jonka Liimanen pisti taskuunsa, varoitti vielä kerran rautalahtelaisia pettureista ja läksi jatkamaan vaellustaan.
Sortavalan Evankelisen seuran johtokunta ilmoitti sittemmin rautalahtelaisille, ettei se ole ollut missään tekemisissä saarnaaja Liimasen kanssa (eikä ilmoituksen sävystä päättäen halunnut vastakaan olla).
Rautalahtelaiset istuvat nyt toisiaan katsellen ja laputtelevat miettiväisinä lapikkaittensa pohjilla tuvan permantoa. Mutta mielestäni ei heidän sovi syyttää ainakaan Liimasta, sillä olihan hän nimenomaan varoittanut rautalahtelaisia pettureista ja vääristä profeetoista.
Eräästä Pohjois-Savon pitäjästä kirjoitetaan taas allekirjoittaneelle, että siellä kierteli joku aika sitten muuan ”saarnaaja Jauhiaiseksi itseään nimittävä erittäin liukaskielinen mies, joka oli kovin innostunut saarnaamiseen, mutta vielä innostuneempi kolehtien keräämiseen. Liikutetut kuulijat käänsivät kukkaronsa nurin, ettei saarnaaja saisi aihetta syyttää heitä Mammonan palvelijoiksi, syöttivät ja juottivat Jauhiaisen aivan ympyräiseksi ja antoivat hänelle vielä evästäkin, saarnaajan lähtiessä talosta toiseen. Sanankuulijat eivät siis millään tavoin tahtoneet sitoa kiinni riihtätappavan härjän suuta. Mutta kun he olivat tällä kertaa sattuneet saamaan riihiään tappamaan tavallista ruokahaluisemman härjän, niin huomattiin saarnaajan poistuttua talosta kadonneen tuntemattomalla tavalla kaikenlaisia vaatekappaleita, ruokatavaroita y.m. Sanankuulijat olivat hyväntahtoista ja anteeksiantavaa väkeä eivätkä nostaneet asiasta mitään melua, antaen Jauhiaiselle hänen hyvien saarnojensa vuoksi anteeksi hänen pikku hairahduksensa.
Miten lienee Jauhiainen kuitenkin lopuksi joutunut siihen saliin, jossa Iisalmen kihlakunnanoikeus piti istuntoaan. Korkea oikeus punnitsi vaakakupeissaan Jauhiaisen saarnoja ja hänen näpistelemiään tavaroita, havaitsi saarnat köykäisemmiksi ja tavarat painavammiksi, sekä käski viedä Jauhiaisen sellaiseen paikkaan, jossa hän saa vapaan täysihoidon saarnaamattakin.
Ja siellä hän nyt kai istuu, laskien huolellisesti, kuinka monta tiiltä hänen kamarinsa seinässä on pitkittäin ja kuinka monta poikittain.
Jussi Malisen anokki.
Pyydän heti aluksi huomauttaa kunnioitetulle lukijalle, ettei otsikossa ole painovirhettä. Kysymys ei ole Jussi Malisen anopista, vaan anokista. Sana, jollei sitä entuudestaan ole suomen kielen keräilysanastossa, on Jussi Malisen tekoa ja merkitsee hänen oman selityksensä mukaan "pyytämyskirjaa". Kun korkeilta herroilta anotaan jotain, niin on se anokki eli pyytämyskirja.