Poppamies oli tietysti sitä ennen joutunut tekemisiin vain hyväluontoisten ja aivan vaarattomien tarhakäärmeiden kanssa, joilla ei ole myrkkyhampaita enempää kuin västäräkillä. Ehkä on hän silloin tällöin leikkinyt myöskin vaskenruskean tai harmaan vaskikäärmeen kanssa, joka muuten ei oikeastaan olekaan mikään käärme, vaan käärmeenmuotoinen sisilisko. Ja ukko ajatteli itsestään hyvin korkeita asioita siihen saakka, kunnes joutui tekemisiin mustaselkäisen kyykäärmeen kanssa. Ne pojat eivät ole luonteeltaan ensinkään leikillisiä, varsinkaan silloin kun tulevat häirityksi ruokalevoltaan kuumana, auringonpaisteisena päivänä. Jos ukko olisi tiennyt sen verran kuin mitä jokainen koulupoika nykyaikana tietää tai ainakin pitäisi tietämän, niin olisi hän pitänyt sormensa visusti erillään moisesta otuksesta.
Luonnontieteitä lukevat ylioppilaat ovat sitä vastoin usein sellaisia poppamiehiä, että pistävät elävän käärmeen taskuunsa rauhallisesti kuin ankeriaan tai matikan. Mutta kyllä he sitä ennen ovat katsoneet, että luikertelija on sievä, hyväntahtoinen vaskikäärme tai niskassaan olevista (keltaisista tai valkeista) puolikuunmuotoisista täplistään helposti tunnettava, vaaraton ja arka tarhakäärme.
Luonnontutkijat sanovat, että vaskikäärme on helppo kesyttää ja tottuu lyhyessä ajassa niin hoitajaansa, että ottaa ruokansa hänen kädestään.
Helsinkiläisten kesävieraiden pitäisi käyttää tilaisuutta hyväkseen, kun kesää vielä on jäljellä, ja pyydystää elävinä etenkin vaskikäärmeitä. Se ei ole vaikeata, sillä ne ovat hitaita ja kömpelöitä. Kesytettyään pari kolme tuollaista elukkaa voisi valmistaa ystävä- ja tuttavapiirilleen monta hupaista yllätystä.
Eikö olisi todellakin mieltäkiinnittävää katsoa, mitä esimerkiksi Miina-täti, Stiina-täti ja Karoliina-täti tuumisivat, sanoisivat ja tekisivät, kun he kaikessa rauhassa istuisivat kahvipöydässä, jutellen kaupungin asioista ja tehden selkoa viimeisistä juoruista, ja huomaisivat äkkiä tuollaisen viehättävän ja soman, lähes kyynäränpituisen käärmeen pistävän pikku päänsä esiin isännän povitaskusta ja kiemurtelevan sitten pöydälle, aivan Karoliina-tädin kahvikupin viereen! Tai mihin toimenpiteisiin Porvoosta vierailemaan saapunut "Amalia-ystävämme" ryhtyisi, kun hän, jäätyään hetkiseksi yksin huoneeseen, uteliaana kohottaisi emännän koruompelulaatikon kantta ja käärme nostaisi sieltä päätään ja iskisi silmää Amalia-ystävällemme.
Gustafsson tuntuu hieman hullulta.
Kuten aikanaan kerrottiin, herätti maarianhaminalaisten huomiota viime kuun alkupuolella eräs alussa tuntematon taiteilija, joka oli asettanut päämääräkseen Maarianhaminan kauppa- ja merikaupungin kaunistamisen jonkunlaisilla ulkoilmafreskoilla, tai miksi niitä nyt oikein sanoisi.
Suuressa vaatimattomuudessaan ja monen muun mestarin tavoin tuntiessaan jonkinmoista kammoa julkista arvostelua tai ainakin julkista esiintymistä kohtaan, suoritti hän työnsä öiseen aikaan, kulkien yöpimeässä pensseli ja maalipytty kädessä katuja pitkin ja maalaillen teoksiaan sellaisten talojen seiniin, jotka hän harkitsi erityisesti tähän taiteelliseen tarkoitukseen sopiviksi.
Varsinkin oli hän kiintynyt Pohjoismaiden Osakepankin talon ulkoseinien kaunistamiseen.
Sitten tapasi eräs valpas yövartija hänet yönä muutamana.