Aivan niin, tämä on hyvä haulikko, sanoi Karlsson, silitellen hyväilevästi haulikkonsa perää ja nostaen sitten pyssyn takaisin naulaansa kamarin seinälle. — Tämä on paras haulikko koko pitäjässä. Tämä tappaa varmasti, jos vaan ojentaa tämän sille ilmansuunnalle, missä ammuttava on, ja jos ampuja näkee yhdenkään höyhenen ammuttavasta.
— Niin, Karlssonilla on aina ollut hyvät pyssyt, myönsimme me kieltämättömän tosiasian ja kääntäydyimme mukavampaan asentoon penkillä.
— Juu… sanoi Karlsson vähän venytellen ja lisäsi miettivän näköisenä kaksi puuta pesään. — Vaikka, kerran minua kyllä petettiin pyssykaupassa niin pirusti.
Karlssonin ei pitäisi kirota, huomautimme me lempeästi. — Nyt on toinen pääsiäispäivä.
— Niin on, sanoi Karlsson. — Enkä minä kironnutkaan. Minä vain sanoin, että minuakin on kerran petetty pyssykaupassa niin pirusti.
Karlsson kohotti kengänpohjansa lämpiämään valkean eteen ja kertoi maltillisella, välinpitämättömällä äänellä:
— Se oli oikein komea haulikko. Tunsi oikein väristystä selkäluissaan ja pyhää liikutusta sydämessään, kun sen käteensä otti. Se kiilsi ja se välkkyi. Siinä oli sen pyssytehtaan merkit ja kirjoitukset, joka kuuluu olevan Amerikan paras pyssytehdas. Minä ostin sen muutamalta pitkänenäiseltä maankiertäjältä ja maksoin siitä 32 mk. Se oli tietysti ennen sotaa. Maankiertäjä sanoi, että hänen tekee pahaa luopua niin hyvästä pyssystä ja ettei hän vaihtaisi sitä painoonsa hopeata, jollei hänen välttämättömästi täytyisi saada rahaa ostaakseen lääkkeitä kipeälle mummolleen. Hän piti niin kovasti mummostaan. Minä olisin tietysti tahtonut koetella pyssyä ennen ostamista, mutta maankiertäjällä ei ollut patruunia, ja kun se sitten sanoi, että saattoihan kuka tahansa oikea pyssyntuntija koettamattakin nähdä, että se oli parhaan sortin pyssy, niin minä ostin sen lopuksi koettelematta.
Kotiin tultuani minä panin sanomalehden aitan seinään ja ammuin siihen tavalliselta matkalta, portilta, nähdäkseni miten paljon se hajoitti. Ja kyllä se hajoitti niin riivatusti. Koko lehdessä ei ollut yhtään reikää, eikä koko seinässäkään yhtään tuoretta haulinjälkeä.
Minä ajattelin, että siitä patruunasta olivat jääneet haulit pois, ja otin uuden patruunan ja tarkastin sen ja ammuin toisen kerran, ja taas katosi panos kuin pilviin.
Silloin minä aloin arvella jotain ja latasin oikein uhkapatruunan ja ammuin sillä, ja haulit menivät aitan kivijalan raosta aitan alle niin että krapisi.