Mutta herra oli suuttunut eikä siis sanonut viimeistä hintaa, vaan palasi palttoineen kotia.
Vaimolleen sanoi hän, ettei hän ollut sopinut juutalaisten kanssa palton hinnasta. Jos juutalaiset käyvät kysymässä vanhoja vaatteita, niin ei palltoa saa heille myydä sadastakaan markasta — hra Kuuvalo oli vihoissaan ollessaan hyvin päättäväinen — mutta tattarille saa myydä 45 markasta.
Kahden päivän päästä, hra Kuuvalon ollessa toimessaan, soitettiin ovikelloa, ja kun rouva Kuuvalo meni avaamaan, oli siellä nuori tattari, joka heti levitti eteisen lattialle selässään olleen suuren myttynsä sisällyksen.
Kun rva K. noin 10 minuutin kuluttua oli saanut nuoren tattarin uskomaan sen valitettavan tosiasian, ettei hän ostaisi mitään mytyn sisällyksestä, kääri tattari tavaransa kokoon, ja kysyi, olisiko vanhoja vaatteita myytävänä.
Rouva esitteli nuorelle liikemiehelle sen vanhan talvipalton.
Tattari tutki sitä kauvan ja tarkoin sekä kysyi sitten hintaa.
— Neljäkymmentäviisi markkaa, vastasi rouva.
Tattari naurahti niin iloisesti että hänen suunsa levisi melkein korviin asti ja huudahti:
— Aaa… froua laske leikki…!
Tultuaan vakuutetuksi siitä, ettei rouva laskenut leikkiä, läksi tattari pois ja ennusti mennessään ovella: