— Se on Ylikylän Töysän isännän seinällä. Tarjosin sitä Töysän isännälle 20 markasta, ja Töysän isäntä sanoi, ettei hän ole ikinä ampunut eikä aio vastakaan ampua, mutta saahan se noin kaunis pyssy talossa kuitenkin olla, ja osti sen kohta ja ripusti seinälleen, ja siellä se on siitä asti riippunut.
— Ja siihen se onkin oikein omiaan, sanoi Karlsson haukotellen ja lisäsi taas pari puuta pesään, alkaen sitten tutkivasti tarkastella pieksujensa pohjia.
Julkinen selitys.
Koska se väenkokous, joka pari päivää sitten kiireimpänä työaikana tapahtui tuolla Pitkänsillan puolella, on antanut aihetta kaikenlaisiin päättömiin otaksumisiin ja arveluihin, niin pakottaa omatuntoni minut seuraavaan tunnustukseen:
Tapauksen aiheutti kyllä allekirjoittanut, mutta pyydän saada mahdollisesti lieventävinä asianhaaroina mainita seuraavassa esilletulevat seikat.
Ensin oli rannassa mustanpuhuva saaristolainen moottorivenhe, jossa oli kolme miestä, kaksi parratonta ja yksi parrakas, sekä joukko tyhjiä kalavasuja.
Parrattomat istuivat piippua polttaen venheen perässä, mutta parrakas istui keulapuolella olevan moottorin ääressä, ja koska mielelläni otan oppia kaikesta, mitä satun näkemään, pysähdyin ohimennessäni katsomaan, mitä se parrakas siellä puuhailee.
Parrakas ähki kovasti ja väänsi suurella mutteriavaimella auki erästä tiukassa olevaa mutteria, väänsi niin kovasti, että minä aloin hikoilla sitä katsellessani.
Piipunpolttajat taas katselivat paremman näkemisen puutteessa minua.
Sitten tuli siihen eräs tuttavani, joka ylpeili olevansa maallelähdössä ja kysyi mitä minä siinä katselin. Vastasin vain että: