— Niin, niin, kyllähän minä… jos ottaisin tuosta pari kapsäkkiä tai koria kainalooni, ettei menisi aikaa hukkaan. Minä olen riski mies kantamaan!
— En minä voi antaa teille, tuntemattomalle miehelle, mitään vietäväksi. Tulkaa toisten kanssa.
— Vai tykkääks rouva, että minä olen rosvon näköinen. Rehellisesti olen minä leipäni ansainnut…
Täti sanoo, kun ei niin ei. Mies heittää ikävöivän katseen uuteen pulleaan kapsäkkiin ja poistuu hitaasti, huoahtaen:
— No hyvästi sitten…
Kun Rahkeisen ja Ovelan retkikunnat palasivat, ei apumiestä näkynyt heidän muassaan. Eivätkä siitä mitään tienneet enempää Ovela kuin Rahkeinenkaan. Ei kumpikaan ollut pyytänyt ketään sellaista henkilöä avukseen.
Vuosisatamme kuumin päivä.
Toimittaja Kullervo Kiristys näki ensin aamuyöstä unta, että hän oli vainaja.
Koska Kullervo Kiristys oli poikamies eikä hänellä ollut omaisia kaupungissa, tuli ensin sisään siivoojamatami, joka nähtyään että hra Kiristys oli toimittajasta muuttunut ikuiseksi tyhjäntoimittajaksi, parkasi pahemmin kuin olisi hän nähnyt hiiren ja pakeni suinpäin ulos ovesta ikäänkuin peläten että vainaja nousee istumaan ja nakkaa häntä patiinalla.
Hetken kuluttua tulivat hautausurakoitsijat ja nostivat hra Kiristyksen maalliset jäännökset suureen arkkuun ja läksivät, kaksi mustaa, melankoolisen näköistä hevosta vaunujen edessä, kulettamaan niitä pitkin L. Henrikinkatua.