Samassa hän heräsi. Huone oli tukahduttavan kuuma. Peiton oli hän potkaissut kauas lattialle ja lepäsi siinä hikisenä kaikessa kauneudessaan.
Hän nousi ylös, kömpi kylpyhuoneeseen ja otti virkistävän suihkun.
Tavallisesti oli hän kylmää suihkua ottaessaan hytissyt ja kutristellut ruumistaan, mutta nyt antoi hän vesijohtoveden virrata niskaansa levollisena kuin hanhi. Melkeinpä toivoi, että se olisi ollut kylmempää.
Sitten läksi hän aamukävelylleen. Tavattoman aikaisin hänen elämänjärjestykseensä nähden, kello kun oli vasta puoli kahdeksan, mikä hänen vuorokaudessaan tavallisesti vastaa muiden ihmisten klo 4:ää tai 5:ttä a.p.
Hän oli lähtenyt kuumuutta pakoon asunnostaan. Kappelin luo päästyään teki hän kuitenkin havainnon että hänen pitäisi jatkaa matkaansa pohjoisnavalle voidakseen toivoa viileyttä, sillä paikalla oleva lämpömittari osoitti + 24° Cels.
Eikä kello ollut vielä kahdeksaa aamulla ja lämpömittari oli varjossa.
Varjoisimmassa paikassa koko kaupungissa.
Hra Kiristys vaipui läheisimmälle penkille ja toivoi ettei hän olisi pyrkinyt pois krematorion uunista vaan tyytynyt kohtaloonsa.
Nuori kengänkiilloittaja-ammattilainen huomasi että hra Kiristykseltä ikäänkuin puuttui jotain. Hän teki asiasta oman johtopäätöksensä sekä tuli ja kiilloitti hänen kenkänsä.
Tämä toimitus vaikutti niin virkistävästi hra Kiristyksen mieleen että hän jaksoi suunnata kulkunsa läheisimmille virvoitusjuomarattaille, missä hän kaatoi sisäänsä lasin kutakin lajia, ja muistettuaan että Oopperakellarin läheisyydessä myös ovat samanlaiset rattaat, läksi varovaisesti hiipimään, vilpoisimpia paikkoja etsien, uutta keidasta kohti.
Varovaisuus ei kuitenkaan auttanut, sillä viimemainittuun paikkaan päästessään oli hän ehtinyt hikoilla itsestään kaiken äsken lastatun märkyyden. Vihaisesti iski hän liiveihinsä uhallakin vielä tuntuvamman annoksen ja läksi hikoilemaan kohti toimituspaikkaansa, toivoen sieltä tapaavansa viileyttä.