Koponen syljeskeli loppumatkalla:
— Pthyi… jos olisin tuon arvannut, niin olisin antanut koko jutun olla sinään. Niin tuntui ilkeältä kuin olisin itse ollut se varas.
Hän pyyhki hikeä otsaltaan ja noitui Pasasta:'
— S—n Pasanen. Kun näet ihan hien lykkäsi pintaan.
Sitten juonitteli hän Pasasen typeryyttä:
— Pahanhengen Pasanen! Eikö se nyt osannut sitä kinkkua pitää omanaan, kun oli kerran sen ottanut! Minusta nähden olisi saanut olla koko könttä vaikka kissan hännässä. Luulisi sen hyvän sianlihan suutarinkin suussa maistuvan.
Ja tyytymättömänä murisi hän:
— Se on niin hyvä suutari… vaan ilkeääkö sitä enää meille pyytää, kun se kumminkin arvaa meidän tietävän että hän sen kinkun vei. Taitaa pitää vielä kirkolta kustantaa suutari ensi kerralla.
Kotona ihmetteli emäntä:
— Ihanko sinä todella sen poliisikoiran… kun se Matikaisen akka kerkisi käydä sitä jo täällä hölöttämässä?