Nimi älköön viekö harhaan. Tässä sirkusseurueessa ei ollut mitään muuta ulkomaalaista kuin nimi. Ääni oli Jaakopin soinnukas ääni, mutta kädet olivat Esaun karvaiset kädet: kuuluisan kiertueen henkilökunta, johon kuului kolme miestä, oli kokoonpantu kotimaisista, väärentämättömistä jätkistä, jotka olivat ottaneet kansalliseksi tehtäväkseen istuttaa ulkomaalaisen sirkus-aatteen supisuomalaiseen maaperään.
Yksi seurueen jäsenistä oli perehtynyt kirjoitustaidon salaisuuksiin, ja hän hoiti "Alban" reklaamiasiat. "Seinille ja tolppiin", kertoo paikkakunnan lehti, "naulattiin paperipalasia, joissa kerrottiin, että Työväentalolla näytellään seuraavana sunnuntaina maailman ihmeellisimpiä temppuja".
Pääsyliput ostettiin kiihkolla, ja näytännön alkaessa oli talo täynnä asiaa harrastavia nihattulalaisia.
Näytös alkoi.
Ohjelman ensi osa suoritettiin tyydyttävästi. Pientä harmia taiteilijoille tuottivat vain nihattulalaiset pojanklopit, jotka olivat jokaisen esityksen jälkeen valmiit näyttämään vielä parempia temppuja kuin taiteilijat.
"Alban" ensimmäiset temput eivät siis tuntuneet nihattulalaisistakaan peräti ihmeellisiltä. Mutta jännitys kasvoi, kun "Alban" tirehtööri julisti kymmenen minuutin väliajan, luvaten, että toisesta näytännöstä tulee vallan merkillinen ja ihmeellinen.
Yleisö odotti kärsivällisenä puoli tuntia, jonka jälkeen se läksi taiteilijain huoneeseen kiirehtimään esiintyjiä.
Ihme oli tapahtunut. Huone oli tyhjä. Oli tapahtunut "ihmeellinen katoaminen eli näkymättömäksi tekeytyminen".
Huoneen ikkunan alla näkyivät kuitenkin kolmet tuoreet jalanjäljet, jotka antoivat sirkusyleisölle hieman vihiä siitä, miten tuo erinomainen temppu oli suoritettu.
Säkylässä oli "Alban" suuri loistonumero onnistunut vielä paremmin, sillä siellä oli seurue kadonnut päivää ennen näytöksen alkua. Samaa tietä katosivat myöskin erään talon asukkaiden toiveet saada maksu seurueen asunnosta ja ruuasta.