Maijastiinan Oskari makasi selällään aitan alla, sohien tikulla sitä reikää, joka oli kaivettu keskimmäisen hinkalon alle, jotta jyvät nopeammin juoksisivat säkkiin. Säkin suuta piti levällään toiselta puolen Esa ja toiselta Ville.
Kolmannesta nurkasta kannatti sitä uskollisesti ja palvelushaluisesti hampaillaan Kalle Karhusen poliisikoira.
Miksi ne ovat vielä auki?
Apteekit nimittäin.
Mitä niillä on virkaa?
Ennen sieltä sai yhtä ja toista, ainakin pahimpiin pistoksiin.
Mutta sitten nousi apteekkariyhdistyksen johtokunta kierretuoliltaan, astui hyllyn ääreen, otti sydämenvahvistustippapurkin ja vei sen kaappiin, lukitsi kaapin oven, solautti avaimet housuntaskuunsa ja katsoa muljautti ohimennen kummallisesti Suomen kansaan, joka sydänalaansa pidellen nöyrän näköisenä seisoi apteekin ovenpielessä.
Sitten meni johtokunta kamariinsa, istuutui kirjoituspöytänsä ääreen ja kirjoitti apteekkareille, että koska on pelättävissä, että joitakin alkohoolipitoisia lääkkeitä näinä turmeluksen aikoina käytetään väärin, niin kehoittaa johtokunta kaikkia apteekinomistajia ja apteekkien ja haara-apteekkien hoitajia sinä aikana, jonka nykyinen turmeluksen tila ja poikkeukselliset olot kestävät, kokonaan kieltäytymään myymästä niitä ja niitä lääkkeitä.
Mutta Suomen kivuloinen kansa, joka oli epäröiden seisonut, ovella, rohkaisi vihdoin luontonsa, niisti peukalolla ja etusormella nenänsä ovenpieleen, astui tiskin ääreen ja sanoi heikolla äänellä:
— Olisikohan apteekkari niin hyvä ja antaisi markan edestä sydämenvahvistustippoja… kun tuo sydän niin tykyttää…