Piipariska oli mennyt lieden ääreen ja alkanut lämmitellä kohmettuneita käsiään.
— Siellä on tainnut ruveta tuulemaan, kysyi emäntä.
— Yltymässäpäinhän se on, myönsi Piipariska. — Onkin kohta semmoinen nujakka, etteivät köyhät pysy pystyssä muuten kuin kivi kainalossa.
Ja paistattaen luisevia käsiään tulen hohteessa, valitti hän:
— Lieneekö pohjatuulta, kun oli niin kylmää, että oli koko ruumis kontistua, vaikka kovasti käveltiin.
Teppo Kiiskinen selitti rusinasoppansa ääressä:
— Se on tuo pohjatuuli aina kylmää… tuulipa se sitten idästä taikka lännestä.
* * * * *
Oli syöty, oli röyhtäyteltykin.
Miehet istuivat mikä missäkin penkeillä ja tupakoivat sekä muljauttivat toisiinsa silloin tällöin puoleksi äkäisen, puoleksi epäluuloisen katseen, nimittäin Aapeli Kasurinen ja Turunen toiselta ja Iivo Mutanen toiselta puolen. Teppo Kiiskinen ja Heikki Piiparinen pysyttelivät enemmän puolueettomina ja odottivat levollisesti tapahtumien kehitystä.