— Sinäkö syötävä tässä tulet minun silmilleni paiskelemaan!
— Minä! karjaisi Kasurinen.
— Menkää hyvät miehet erottamaan, ennenkuin rupeavat tappelemaan! huusi emäntä hätäissään.
— Antaapa heidän koitella, sanoi Teppo Kiiskinen.
— Vai sinä paholaisen rokonrikkoma tässä vielä Annastiinankin veisit… ikäänkuin ei sinulle välttäisi se silmäpuoli Mönkkösen leski… mokomallekin pirun kanssa samalla rokkariihellä olleelle kahmulle! ärjyi Iivo Mutanen vihanvimmassa, ja hänen pienet silmänsä tuikkivat peloittavan punaisina.
Ja Heikki Piiparinen selitti lempeästi, hartaasti, harvakseen jurnutellen:
— Onhan tälle… tälle Aapeli Kasuriselle, rakas Luoja kolme hyväätyötä tehnyt: luonut, lunastanut ja rotierannut…
— Sen kun kerran paiskaan kuonoosi…! ärjyi Iivo Mutanen, mutta Aapeli Kasurinen kiukusta puhisten, varoitti:
— Älä luule, etteivät puut piisaa kirstunlaudoiksesi, vaikka vielä pitempikin olisit! Sanonko minä sinulle vielä toisenkin sanan…?
— Puhu vain kuin vertaisellesi! huusi Iivo Mutanen ja tölmäisi äkkiä Aapeli Kasurista rintaan.