Se mustatukkainen maankiertäjä oli kopeloinut palttoonsa sisuksia ja löytänyt sieltä pullon. Nyt hän koetteli sen korkkia ja tiedusteli:
— Ei sattune näillä toisilla vierailla olemaan sitä ilokammarin avainta?
Postinkuljettaja Panhelainen ja Heikki Piiparinen olivat kyllä syrjäsilmällä huomanneet tuntemattoman yövieraan puuhat, vaikka eivät olleetkaan näkevinään. Postinkuljettaja kaiveli taskujaan ja löysi linkkuveitsen, jossa oli korkkiruuvikin.
Mustatukkainen avasi korkin, kaatoi kuppiinsa aika lorauksen ja kysyi toisilta:
— Miltähän tuo mahtaisi vieraassa suussa maistua?
Postinkuljettaja vähän näönvuoksi mutisi, että minkähän tuo syömättömään sydämeen tekisi, mutta otti kuitenkin, ja otti Heikki Piiparinenkin.
Maistettiin.
— Hähhäh… miehellenpäs oli, sanoi vanha piika kun kukkoa pussasi, tunnusti harvasanainen postinkuljettaja viinan voiman ja naurahti vähän.
Tultiin siitä jonkinverran tuttavallisemmiksi. Otettiin puolikupposet pohjaan, otettiinpa toisetkin. Postinkuljettaja Panhelainen maksoi piialle koko pannullisesta, ja piika meni pöksäänsä nukkumista jatkamaan.
Heikki Piiparisen korvalliset jo alkoivat vähän punoittaa.