Siihen äskeiseen Amerikan perintöön palaten hän sanoi:
— Kukahan lie sen miljoonan saanut… mistä siinä lehdessä sitä juttua oli, vai eivätkö olle vielä perilliset tiedossa?
— On tässä mainittu, että "vainajan lähin perillinen on hänen veljensä Simo Piiroinen Korpivaaran pitäjän Tutjunpohjan kylästä", luki postinkuljettaja lehdestä.
Heikki Piiparinen oli juuri hörppäämässä väkevästi höystetystä kupistaan. Niin häntä uutinen ällistytti, että osa ryypystä meni väärään kurkkuun.
Ryittyään ja kakisteltuaan aikansa, jolloin osa kädessä vielä olevan kupin sisällöstä läikkyi lattialle, puhkesi hän puhumaan:
— No voi sun vitjoissa kiinnipidettävä pirunpoika…
— Tuota… sattuuko olemaan tunnettu, se Simo Piiroinen, meinaan? kysyi postinkuljettaja.
— Tunnettuko? No se nyt olisi ihmettä, jollei olisi tunnettu tämä Korpivaaran Tutjunpohjan Simo Piiroinen… kun olen hänellä renkinäkin ollut. No voi sun vietävä, kun veteli sitä lökkäpöksyä, vetipä perhana niinkuin venemiestä…
— Jos nyt sattuu olemaan sama mies? epäili postinkuljettaja.
— Samako… kun kerran Korpivaaran Tutjunpohjasta lienee, niin totta hitto se sama mies on, kun ei muita Piiroisia koko kylässä olekaan.