— Älä sinä ronklaa! Kuuletko, Heikki Piiparinen! Hae käsiin se laukku!
Nyt jo pöyhistäytyi Heikki Piiparinenkin:
— Älä karju, kuullaan tässä vähemmälläkin!
Mutta poliisi siitä sydäntyi vielä enemmän.
— Karjunpas! Ala kömpiä siitä ylös, vai pitääkö sinut nostaa!
Heikki Piiparinen sanoi:
— Pääsen minä tästä nostamattasikin… vaikka senkö helvetin kentraali sinä luulet olevasi minua komentamaan!
— Olen minä! äyhkäisi poliisi.
Miehet seisoivat punoittaen ja uhkaavina vastakkain kuin kaksi tappelunhaluista kukkoa. Eikä ollut muita näkijöitä kuin orava, joka viekkaan näköisenä kurkisti läheisen petäjän oksalta. Poliisi oli niin kiihtynyt, ettei huomannut nenänsä päässä kiiluvaa kirkasta vesitippaa.
— Niistäisit edes tuon nenäsi ja kohentaisit pöksyjäsi, kun sinulla on kerran miehen äänikin, tuhahti Heikki Piiparinen ilkeästi.