— Onko se niin, että tämä viina-asia sikseen, ja markka sadasta, jos minä olen puhunut totta? tiukkasi Piiparinen.
— Jospa sinä petät? epäili poliisi.
— Pirunkos hyöty minulla siitä olisi? kysyi toinen.
Piiparinen ei tosiaankaan näyttänyt huomanneen asian sitä puolta. Eikä poliisi pitänyt tarpeellisena sitä selvittää.
— Muuten vain… jotta saisit sotkea jälkesi.
— Onhan sinulla minun laukkuni täysineen panttina. — Saat pitää sen, jollet muuten usko… ennätäthän sinä minua sillä sitten jälkeenkinpäin.
Jauhettiin sopimusta. Vielä se oli poliisi Kontkasen puolelta leikkiä olevinaan, mutta lopuksi hän sanoi:
— No anna paukahtaa sitten, niin nähdään…
Heikki Piiparisella ei nyt ollut erityistä kiirettä. Hiljalleen vain tupakoi ja huomautti:
— On sitä tälläkin kivellä tainnut istua ukkoa jos akkaakin jalkojaan lepuuttamassa… maailman alusta lukien. Ei näet ole päässyt koko kiven pinta yhtään sammalta kasvamaan.