Äidilleen, Piipariskalle, muka selitellen haasteli Heikki:
— Se aikoo ottaa akakseen sen Mönkkösen lesken, kuuluu, ja nyt se kiristää pois joka rahapennin, mikä sillä on saamisia. Jumalinen on hänkin olevinaan, mutta…
Heikki Piiparisella olisi ollut Aapeli Kasurisesta paljonkin sanottavaa, mutta samassa aukeni ovi, ja poliisi Kontkanen astui mökkiin, kumartaen päätään, ettei löisi otsaansa kamanaan.
— Päiviä, sanoi poliisi.
Piipariska oli niin hätäytynyt, että häneltä kädet hervahtivat. Mistä se tuo poliisi putosi… ne ovat ne Heikin pullotkin ihan näköisällä siellä porstuakonttorin lattialla, ja mihin lienee sen laukkunsakin heittänyt? Vaikka olisi aivan tuossa ovenpielessä.
Mutta vilkaistessaan poikansa kasvoihin ja nähtyään, ettei Heikki ollut milläänkään, tuli Piipariska levollisemmaksi. Kyllä se tuo Heikki tietää…
— Täällähän se on tämä Heikki Piiparinenkin, sanoi poliisi, pisti kättä Heikille ja istahti hänen viereensä.
— Täällähän minä, murahti Heikki.
— Kuka se on? suhahti Annastiina.
— Poliisi Kontkanen, supatti Piipariska hänen korvaansa. Uunin nurkka tuli näet eteen, niin ettei Annastiina voinut vierasta nähdä.