Heikki Piiparinen lepäsi tyytyväisenä. Asia oli sitämyöten selvä. Nyt ei ollut jäljellä kuin se Piippuvaaran Aapeli Kasurinen — kaiken varalta pitää haukkua sekin pois tieltä, mutta se oli helppo tehtävä, semminkin kun melkein varmalta näytti, että se aikoi sitä Mönkkösen rikasta leskeä.
— Mitenkäs se jaksaa se Simo Piiroinen itse? kysyi Heikki Piiparinen Annastiinalta.
— Jaksaahan se… isä. Terveenä on ollut, vastasi Annastiina, käännettyään päätään sen verran sivulle, että voi puhua selvästi.
— Se on semmoinen terveverinen mies, selitti Heikki Piiparinen. — Eikös se ole jo yli kuudenkymmenen?
— Onhan se.
— Sitähän minäkin muistelin, että yli kuudenkymmenen sen jo pitäisi olla, kun se on vähän vanhempi sitä Petronlahden ukko Kiimalaista, joka toissa talvena täytti kuusikymmentä.
Ja siirtyen asiaan kysyi Heikki Piiparinen:
— Joko se on ruvennut velkomaan se Kasurisen Aapeli sitä saatavaansa?
Annastiinan ei olisi tehnyt mieli puhua tästä ikävästä asiasta, mutta kun ei voinut näin suoraan kysymykseen vastaamattakaan olla, niin sanoi hän:
— Kuuluuhan se ruvenneen.