— No sattui tulemaan toki oikea mies oikeaan aikaan, minkä tälle Annastiinallekin pässin kiinniottaja!
Piipariska jo hommasi lieden ääressä ukko Roivaan mustakylkisen kahvipannun kanssa. Kuullessaan Heikin viime sanat vilkaisi hän salavihkaa poikaansa kuin ohjeita pyytäen, ja Heikki vastasi hänelle salaisella, melkein vihaisella päännyökkäyksellä, joka tuntui sanovan:
— No etkö sinä vieläkään älyä!
Alkoihan se Piipariska vähitellen älytä, vaikka vielä hämärästi, kun asia oli hänelle niin outoa ja yhtäkkistä.
Niin että kun Heikki Piiparinen ylisti poliisia Annastiinalle:
— Siinä sen näet, Annastiina, että on se tämä Tuomas Kontkanen toista kuin joku Mutasen poika…
Niin oli Piipariska jo valmis astumaan harppauksen pitemmälle:
— Saisi tästä poliisi Kontkasesta kunnollisen pässinkiinniottajan, jos tämä kehen suostuisi.
— Jaa, mutta ei se olekaan kenenkä tahansa otettavissa, tokaisi Heikki Piiparinen. — On sitä koettanut tuo Mustankankaan Ratilainenkin kiehittää sille tyttärelleen, mutta eipäs ole ollut tietääkseenkään Tuomas Kontkanen.
Annastiina alkoi aavistaa jotain, vaikka ei vielä kaikkea ymmärtänytkään. Hän punastui ja kuunteli jännittyneenä.