Eikä hänen myymälänsä syttynyt tuleen. Hänellä oli näet ukkosenjohdatin.
Pasternak oli nimittäin m.m. tykistöosaston räätäli, ja hänellä oli joukko vaatekappaletilauksia suorittamatta. Niitä myöten sihahti salama vahinkoa tekemättä maahan.
Seuraavana päivänä antoikin kuvernöörinvirasto Pasternakille luvan jäädä toistaiseksi paikkakunnalle.
Sydän täynnä kiitollisuutta kristillistä armeliaisuutta kohtaan ilmoitti Pasternak aikovansa kääntyä kristinuskoon.
Suomen kansa, joka on pian lepytetty, hymyili ystävällisesti Pasternakille. Sillä Suomen kansa on tietysti siinä käsityksessä, että Pasternakit uskonsa mukana muuttavat myöskin liiketapansa ja liikeperiaatteensa.
Ja Suomen kansa odotteli toivorikkaana uutista Pasternakin ristiäisistä.
Viime viikolla lehdet kuitenkin sisälsivät huolestuttavan tiedon: Pasternakin alottamasta uskonnonmuutoshankkeesta ei ole vielä tullut valmista.
Yleistä pettymystä.
Mutta parin päivän perästä tuli taas parempi uutinen.
"Pasternak on ilmoittanut, että hän näinä päivinä kääntyy luterinuskoon."